RSS

Hapuileva usko

05 Maa

hentoIhmisten epäusko hämmästytti häntä. Mark.6:6.

Jeesus ihmetteli, kuinka ihmiset elivät kuin Jumalaa ei olisi ja kuin Jumalan sana olisi tyhjää löpinää. Kuin Jumala ei tekisi ihmeitä. Ihminen, joka näkee todellisuuden oikeassa valossa, kokee olevansa ihmeiden ympäröimä. Jeesus oli näitä ihmeitä luomassa yhdessä Isän kanssa ja siksi uskon todellisuus oli hänelle itsestään selvää. Koko luomakunta, jokainen arkinen päivä, jokainen elävä olento, oli keskellä Jumalan läsnäoloa.

Tämän ajan ihminen on vain syvemmälle vajonnut epäuskoonsa. Olen joskus puhunut työelämän tilanteissa ohimennen rukoilemisesta ja saanut kuittauksen: ”Se nyt on kaikkein hyödyttömintä puuhaa!” Tuttu on myös tilanne, kun joku on täpärästi välttänyt kolarin ja sanoo: ”Kävipä tuuri!” – Eikö millään voi ymmärtää, että Jumala varjeli?

Saattaa olla, että moni ihminen on kääntynyt Jumalan puoleen ja pyytänyt varjelusta, kun on pelännyt liikennettä, huonoa keliä, hirvikolaria, liukkautta tms. Tai jokin muu tarve on pakottanut rukoilemaan. Tällöin Jumalalla on ollut tilaisuus astua sisälle ihmisen tietoisuuteen. Tämä haparoiva usko voi synnyttää lisää uskoa. Jumala, joka loi maailman, loi myös ihmiselle tarpeen etsiä Jumalan kasvoja.

Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Ap.t.17:26-27.

Uskon luottamus Jumalaan on pitkän tien takana. Jumala kyllä puhuttelee vähän kaikkia ja onnistuu antamaan ihmisille ns. etsikkoaikoja, jolloin usko viriää. Se uskon liekki kuitenkin monesti sammuu, kun maailman viima sammuttaa sen. Vain osa uskoon tulleista pääsee opetuslapseksi ja vain osa heistä kasvaa uskossa niin että tulee tietoiseksi omasta (hengellisestä) kutsumuksestaan.

Mihin saakka olemme ehtineetkin, uskomisen haaste on jokaisella jatkuva ja loputon. Epäusko on vallitseva olotila – sitkeästi. Voin tunnustaa, että olen oppipoika uskon tiellä. Pelastuksen osallisuutta en epäile (tai pahimmassa tapauksessa sitäkin). Mutta kun uskovaisena etsin johdatusta, tarvitsen ihmettä, kaipaan syvempää voitelua, ymmärrän jotakin ja uskon vähän, mutta vajaaksi, kovin vajaaksi kaikki jää. Koen, että en pääse eteenpäin. Parhaina hetkinä olen korkealla liitelevä kotka, mutta enimmäkseen perhonen, joka lepattelee ja poukkoilee sinne tänne. Toivoa kuitenkin antaa mahdollisuus kasvaa uskossa ja odottaa Jumalan armon ilmestymistä. Toivoa antaa, että Jumala on hyvä ja kohtelee laupiaasti epäuskoisia.

Tässä heiveröisessä ja keskenkasvuisessa uskossa olen rämäpää ja kaiken uhallakin haluan rohkaista toisiakin uskomaan. Kiinnitetään sydämemme Kristukseen ja harjoitetaan uskoa, eletään opetuslapseudessa, pyritään kasvuun, odotetaan Jumalan armon osoituksia, kiitetään Herran hyvyydestä.

Olkaamme sen tähden hänen välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään. Hepr.13:15. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen. 2.Piet.3:18.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Hapuileva usko

Kirjoittanut : 5.3.2016 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.