RSS

Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2016

Joutilaat hetket

lampiJumala on Luoja, joka on luonut kaiken, mitä ympärillämme on. Jumala on monessa mielessä salattu Jumala, mutta hänen luovuutensa on kaikista hänen ominaisuuksistaan eniten näkyvillä ja se tulee vastaan kaikkialla. Ja koska hän loi ihmisen omaksi kuvakseen, myös ihminen on luova ihminen. Et voi täyttää Jumalan suunnitelmaa elämääsi varten, ellet luo mitään.

Miten siis parhaiten huolehdin siitä, että olisin luova? Luovuus nousee esiin keskeltä joutilaisuutta. Joutilaisuudella tarkoitan sellaista vapaa-aikaa, joka ei ole täynnä menemistä ja tulemista ja touhuamista (kuten on tyypillistä nykyihmiselle), vaan joka antaa tilaa ajatella luovia ajatuksia, suunnitella jotakin, kypsyttää sielun syvyyksistä esiin jotakin uutta. Muistatko Betanian Marian? Hän löysi joutilasta aikaa keskellä kiirettäkin. Hän jäi kuuntelemaan Jeesuksen ajatuksia. Kun seurustelet Luojan kanssa, alat itsekin tulla luovaksi ihmiseksi.

Rohkaisen siis sinua hiljentämään vauhtia ja olemaan hiljaa Luojan kanssa. Anna hänen henkensä tartuttaa sinuun luovuuttaan. Juo hänen lähteestään. Hänen antamansa elävä vesi kumpuaa sinusta esiin kuin lähde. Et tiedäkään, mitä rikkauksia sinun sydämesi maaperä kätkee, ennen kuin kaivat ne rikkaudet esiin.

Minä kylvän rauhaa ja menestystä. Viiniköynnös antaa hedelmänsä, maa tuottaa satonsa, ja taivas antaa sateensa. Kaiken tämän minä lahjoitan kansastani jäljelle jääneille. Sak.8:12.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Joutilaat hetket

Kirjoittanut : 31.8.2016 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Ei edes kevyttä kenttäreppua

ristiretkiKun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Hepr.12:1.

Menneisyyden kielteiset kokemukset kerääntyvät helposti mielen pohjalle ja muuttuvat taakaksi, joka tekee elämän vaelluksesta kipeän ja raskaan taipaleen. On terveellistä osata unohtaa ja antaa anteeksi. On terveellistä osata jättää menneet asiat taakse ja katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen. On terveellistä myös antaa itselleen anteeksi ne mokat, mitä on tullut tehtyä. Minunkin pitää osata antaa itselleni anteeksi ne monet kerrat, kun olen hermostunut ja suuttunut. Olen voinut sanoa sellaista, mitä sitten kadun. On myös ihmisiä, joiden on ihan mahdotonta antaa anteeksi pienintäkään suutahdusta toiselta. Joskus ei saa anteeksi, vaikka kuinka pyytäisi. Senkin voi liittää unohdettavien asioiden listalle.

Erilaisen pahan mielen kanssa on raskasta tehdä matkaa. On kuin raahaisi isoa matkalaukkua mukanaan. Mutta sellainen hikoileminen on turhaa ja syö miestä. Jumalan täysi sotavarustus ei sisällä edes kevyttä kenttäreppua. On askelta keventävää ravita itseään Jumalan armon sanomalla, elää siitä itse ja antaa toistenkin elää. Jeesus on tullut ja nyt en enää perusta vanhurskauttani lain noudattamiseen, vaan Kristuksen ristin työhön: Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla… Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Room.3:20,22-24.

Niinpä rohkaisen sinua jättämään pettymykset taakse. Älä märehdi menneitä. Katso eteenpäin. Tänään on armon päivä ja huomenna on uusi päivä ja ylihuomenna vielä uudempi päivä. Jumala tekee uutta. Hän on armollinen ja hän palkitsee erityisesti ne, jotka kiitollisena kaikista saamistaan siunauksista odottavat uusia siunauksia. Heitä pois kaikki tunne-elämän romu, vie roskiin epäonnistumisen jätepussit, ja se mikä vielä painaa, jätä Jeesuksen veren alle. Kun olet tunnustanut syntisi Herralle, usko tämä: ”Sinun syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä!” Päätä antaa ikävien asioiden olla enempää penkomatta. Päätä olla kostamatta. Elä rauhassa itsesi, Jumalan ja toisten ihmisten kanssa – sikäli kuin se sinusta riippuu.

En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Fil.3:12.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Ei edes kevyttä kenttäreppua

Kirjoittanut : 30.8.2016 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Sanaa Kristuksesta

ristintieFilippos tuli Samarian pääkaupunkiin ja julisti sen väelle sanomaa Kristuksesta. Ap.t.8:5.

Kristillinen usko huipentuu henkilöön, ei asioihin. Huomaamme kuitenkin, että vaikka tiedostammekin tarpeen elää Kristus-keskeistä elämää, alamme siitä huolimatta helposti keskittyä asioihin, jotka liittyvät seurakuntaan, teologiaan, lähetystyöhön ja kaikkiin hyviin ja kauniisiin asioihin, joita liitämme kristilliseen uskoomme. Voimme tehdä ”tieteellisen” kokeen ja mitata omia puheitamme ja erityisesti sitä, kuinka paljon puhumme Jeesuksesta ja kuinka paljon jostain oheisasiasta. Tulokseksi voimme saada, että puhumme Kristuksesta vain 10% kaikesta puheesta, joka liittyy uskoon, ja 90% puhumme erilaisista muista asioista. Tai Jeesus saa jonkin vielä huonomman prosentin.

Meidän tulisi palata uskomme keskipisteeseen. Paavalilla oli sama tavoite, kun hän kirjoitti kolossalaisille: Tahdon teidän tietävän, kuinka kovaa taistelua käyn teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien muiden tähden, jotka eivät ole koskaan nähneet minua kasvoista kasvoihin. Toivon, että he rakkauden yhteen liittäminä saisivat rohkeutta ja saavuttaisivat rikkaimman ja syvimmän tiedon: tulisivat tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä. Kol.2:1-3. Kristus on keskeistä: hänen elämänsä, hänen työnsä, hänen kuolemansa, hänen ylösnousemuksensa, hänen kuninkuutensa, hänen kirkkautensa – kaikki saa alkunsa hänestä ja kaikki päättyy häneen. Jeesus sanoi itsestään: Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Ilm.22:13.

Niinpä rohkaisen sinua ja samalla itseäni: kaikkien elämän vaikeuksien keskellä voimme kääntyä Herran Jeesuksen puoleen. Kristuksessa meille on annettu kaikki, mitä tarvitsemme. Voimme olla turvallisella mielellä, sillä hän ei muutu, hän ei petä, ei hylkää eikä jätä. Hänen sanansa on ”niin ja aamen”. Hän on meidän elämämme (Fil.1:21) ja kaikkemme. Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat. Ps.84:11.

Ja kun olemme päässeet tuntemaan hänet, voimme muillekin näyttää tietä hänen luokseen. Voimme auttaa toisiakin kohtaamaan hänen pelastavan armonsa.

Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla. Ap.t.4:12.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Sanaa Kristuksesta

Kirjoittanut : 29.8.2016 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kärsimyksestä kestävyyteen

museoautoKoettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi… 1.Piet.1:7.

Oletko juuri nyt koetuksen keskellä? Melkein aina voimme vastata ”kyllä”, sillä aina jokin rassaa, aina jokin vihollisen hyökkäys on meneillään. Uskovina joudumme kestämään vainoa ja uskovina joudumme myös kestämään Isän kasvatusta. Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi? Hepr.12:7. Jaakob kirjoittaa meille koetuksista näin:

Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. Jaak.1:3-4.

Hän näyttää sanovan, että koetusten läpikäyminen johtaa hengelliseen kasvuun. Sanan ”kestävyys” sijasta voidaan käyttää sanaa ”kärsivällisyys” (KR38). Siis erilaisten uskon koettelemusten kautta, joissa meidän kärsivällisyytemme joutuu koetukselle, me kasvamme uskossa. Jaakob valottaa asiaa lisää:

Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Jaak.1:12.

Kaiken kestävyyden ja kärsivällisyyden lopputuloksena on voiton kruunu. Jaakob viittaa tässä rakkauteen. Jumala rakasti meitä ja antoi meille Poikansa. Siitä lähti kaikki liikkeelle. Mutta nyt kaiken menestyksellisen kilvoittelun ja uskon lopullisen päämäärän saavuttaminen riippuu myös siitä, annammeko vastarakkautta – rakastammeko me Jumalaa.

Kaiken keskellä, mikä meitä rassaa ja stressaa, voimme siis jaksaa olla kärsivällisiä ja kestäviä uskossa, kun rakastamme Herraa ensirakkaudessa. Jumalan sana rohkaisee meitä, kun erilaiset vastoinkäymiset meitä kurittavat. Jumalan sanan lupauksiin tartumme kiinni uskolla. Usko pysyy vahvana rakkauden kanssa yhdessä. Ja rakkaus pysyy vahvana yhdessä kiitollisen mielen kanssa. Oletko sinä kiitollinen Jumalan lapsi tänään? Kerro se Jumalalle, niin hän vahvistaa sinua siinä koetuksessa, jossa olet. Katso, millaisiin koetuksiin Jumalan pyhät joutuivat raamatullisena aikana. Niinpä te, sisaret ja:

Veljet, ottakaa vastoinkäymisten kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. Jaak.5:10.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Kärsimyksestä kestävyyteen

Kirjoittanut : 28.8.2016 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Ei yli, ali eikä ohi, vaan läpi

nuotioMonet koettelemukset tulevat osaksemme, kun seuraamme Herraa. Ihmissuhteissa tulee väistämättä ongelmia ja jos työpaikalla ei esiinny kiusaamista, muuta vääryyttä ja ongelmaa sitäkin enemmän. Kristillisen uskon tunnustaminen nostaa aina jonkinlaisen älämölön kaikkialla.

On tärkeää rakentaa uskoaan, jotta selviämme koetuksista. Koetuksista selviäminen ei tarkoita, että saamme kulkea niiden ohi ja päästä nuolemaan haavojamme jonnekin. Selviytyminen tarkoittaa, että menemme niistä läpi ja tulemme niistä ulos entistä ehompina, entistä vahvempina, entistä enemmän Kristukseen rakastuneina, uskossa entistä aikuisempina. Normaali ihmisen reaktio kaikkiin vastoinkäymisiin on pakeneminen. Haluamme ohittaa vaikeudet jotenkin. Jopa Jeesus pyysi: Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi. Matt.26:42.

Jumalan sallimat kiusaukset ja vaikeudet ovat hyödyksi, jos emme pötki pakoon. Monen koulu- ja työpaikkakiusatun on lähes ylivoimaista mennä kouluun tai töihin (ja ymmärrän sen), mutta Jeesuksen kanssa siitäkin selviää. Koetuksen kestäneenä on vahvempi. Oikeastaan Jumala luo uskovan sisimpään uutta kaikkien kestettyjen koetusten kautta. Niistä saa sisäinen ihminen enemmän rakennusainetta kuin osaamme aavistaa. Kerran näemme, miten arvokasta kaikki oli ja miksi kannatti kestää. Kerran, kun voittomme on ilmeinen, elämän kruunumme kirkas, tulevat taivaan joukot ihmettelemään meidän selviytymistämme. Ja luultavasti käy, kuten Danielin tovereille, jotka joutuivat kuumaan pätsiin:

Satraapit, käskynhaltijat, maaherrat ja kuninkaan hovimiehet kerääntyivät paikalle katsomaan miehiä ja havaitsivat, että tuli ei ollut pystynyt heihin: heidän partansa ja hiuksensa eivät olleet kärventyneet, heidän vaatteensa eivät olleet lainkaan vahingoittuneet, eikä heistä edes lähtenyt savun hajua. Dan.3:27.

Näin on sinunkin määrä mennä jokaisen koettelemuksen läpi, jonka Jumala on sallinut elämääsi. Ei ole tarkoitus, että olet haavoilla, olet toivosi menettänyt ja henkisesti lopussa. Tarkoitus on, että tulet läpi elämäsi koettelemuksista uudeksi luotuna uskon ihmisenä, joka tietää, mitä on mennä tulen läpi yhdessä Kristuksen kanssa. Sitä elämänkokemusta ei korvaa mikään.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Ei yli, ali eikä ohi, vaan läpi

Kirjoittanut : 27.8.2016 Kategoria/t: Rohkaisu