RSS

Saat sen osina

15 Maa

kaappiNykyään joudumme ostamaan huonekalut yleensä osina. Jos haluat itsellesi uuden kaapin tai hyllykön, joudut kokoamaan sen tai turvautumaan toiseen henkilöön, joka tekee homman puolestasi. Kokoamisohjeet ovat mitä ovat, kaavakuvista ja häkkyröistä ei tahdo saada selvää. Samoin on uskon laita: saat osan sieltä, toisen täältä. Sinun tulee nähdä jonkin verran vaivaa, jos haluat muodostaa itsellesi kristillisen elämänkatsomuksen. Kaikki eivät onnistu siinä kovin hyvin. Ohjeet ovat sekavat, neuvojia on liikaa, osia puuttuu.

Emme aina tajua omaa vastuutamme. Muistan kun työpaikallani muuan henkilö kävi juttelemassa erään päällikön kanssa. Henkilön poistuttua tämä päällikkö kääntyi minun puoleeni ja sanoi tähän tapaan: ”Kaveri kävi juuri haukkumassa itsensä. Valitti minulle asioista, jotka ovat hänen omalla vastuullaan…” Olen tavannut monia samankaltaisia uskovia. He valittavat toisten uskoa, kuinka se on jotenkin vinksahtanutta. He tuntuvat surevan kovasti kristikansan eksytyksiä, harhaoppeja ja muuta, ja heidän koko uskonsa keskittyy ”väärän suodattamiseen”. Missä heidän oma uskon rakennelmansa on, kun huomio on koko ajan toisten tekemisissä? Aito kutsumustyö pitää tekijänsä yleensä aika nöyränä eikä päähuomio silloin karkaa muiden ruotimiseen.

Olisi parempi, jos osaisimme lukea kokoamisohjeita ja rakentaa uskoamme tulenkestävistä aineista ja koota elämämme rakennusta kallioperustukselle niin että siitä tulee tukeva. Jos se huojuu ja hemppuu, paha siitä on esittää valituksia minnekään taholle. ”Tapahtukoon niin kuin uskot” Matt.8:13. On hyvä, jos osaamme keskittyä omaan kutsumukseemme ja tehdä siinä parhaamme.

Haluan siis rohkaista sinua rakentamaan uskonelämääsi niistä osista, joita olet saanut. Pienellä opettelulla se alkaa varmasti sujua. Ole rohkea ja ota vastuu omista valinnoistasi, omista arvoistasi, omista tavoitteistasi. Uskosi hataruutta et voi sysätä kenenkään toisen kontolle. Mutta eihän kaikki tule valmiiksi heti. Usko on elinikäinen haaste. Anna itsellesi aikaa, anna itsellesi varaa erehtyäkin, suhtaudu itseesi armollisesti. Etsi vastauksia. Pyri eteenpäin.

Saat kaiken osina. Kokoa niistä elementeistä, joita olet saanut, vahva usko. Niin elämästäsi tulee onnistunut ja uskon rakennuksestasi kestävä ja hyvä.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Saat sen osina

Kirjoittanut : 15.3.2017 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.