RSS

Päivittäiset arkistot: 29.6.2017

Susien keskellä

koiraMinä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Ap.t.20:29.

Jeesus ei kaunistellut asioita, ei maalannut ruusuisia näkymiä omilleen, vaan varoitti ennalta nälänhädästä, maanjäristyksistä, sodista ja ahdingosta, joka oli tuleva maan päälle. Hän sanoi jopa, että seurakunta ei pelasta ketään vainoilta ja kärsimyksiltä – sudet tulisivat laumaa ahdistamaan. Usko olisi kyllä turvapaikka, mutta vain sisäiselle ihmiselle – ulkonainen olemuksemme kohtaisi edelleen kaikki maailman vaarat.

Jeesus varoitti, että sudet tulevat lammasten vaatteissa. Myös Paavali puhui uskoville suoraan ja tiesi, että raatelevat sudet nousevat seurakunnassa esiin uskovien omasta joukosta (Ap.t.20:30).

Oletko sinä joutunut kohtaamaan heitä? Oletko huomannut, että muutos tapahtuu vähitellen – lammas ei muutu heti sudeksi, vaan siitä tulee ensin koira? Kysymyksessä on kuitenkin sama asia: persoonallisuuden muutos väärään suuntaan.

Haluan rohkaista sinua, jos olet joutunut heidän hampaisiinsa. Jos olet säikähtänyt jotakuta kovasydämistä uskovaa, joka nauttii, kun saa aiheuttaa kärsimystä toiselle, ole huoleti – Jumala näkee. Hän suojelee sinua. Hän tuomitsee oikein. Hän ei anna sinulle mitään ylivoimaista koetusta, vaan sinä voit kestää tämänkin (1.Kor.10:13). Loppujen lopuksi sinä saat etua siitä, että joudut kohtaamaan vääryyttä. Sinä saat suuremman voitelun elämääsi, vahvemman uskon, kirkkaamman kruunun.

Pyhät ovat kaikkina aikoina joutuneet kohtaamaan julmuutta lähipiirissään. Abel sai surmansa veljen kädestä. Joosef joutui vankilaan syyttömänä, koska Potifarin vaimo keksi hänestä valheita. Daavid joutui Saulin vainoamaksi, vaikka ei ollut tehnyt mitään tätä vastaan. Jeesus joutui Juudaksen kavaltamaksi, vaikka oli varannut tälle apostolin aseman.

Ole siis rohkea. Katso eteenpäin turvallisella mielellä. Sinun syyttäjäsi joutuvat häpeään. Ihmiset, jotka keksivät sinusta valheita, eivät kestä tuomarin edessä tilinteon päivänä. He joutuvat keräämään maasta jokaisen heittämänsä kiven. Sinä saat hyvityksen kaikesta häpeästä, jota päällesi on kaadettu.

Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Jaak.1:12.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Susien keskellä

Kirjoittanut : 29.6.2017 Kategoria/t: Rohkaisu