Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2018

Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi. Joos.1:9.

Elämässä tulee väistämättä vastaan yllätyksiä, kun kaikki ei suju odotusten mukaan. Varsinkin meillä uskovilla on positiivisia odotuksia tulevaisuutemme suhteen – mikä on oikein – mutta sitten vastoinkäymisen iskettyä me lannistumme nopeasti. Missä Jumala oikein oli, kun minä jouduin kohtaamaan tällaista? Elämä ei ollutkaan niin ruusuista kuin sanan valossa uskallettiin odottaa.

Mikä olisikaan parempi raamatunkohta kuin yllä lainattu, kun elämä kolhii? Ymmärrämme, että rohkeus on jotakin, joka kehittyy ja nousee meistä esiin, kun sitä tarvitaan. Auvoinen ja päivänpaisteinen elämä ei vaadi rohkeutta. Peräänantamattomuus, päättäväisyys ja sitkeys syntyvät, kun tarvitsemme sisua mennä läpi harmaan kiven. Mukava elämä kotisohvalla ei kaipaa kauhean paljon määrätietoisuutta ja sisukkuutta.

Niinpä haluan tänään sanoa sinulle, joka vaikerrat elämäsi ankeutta, joka valitat miten elämä kolhii: Sinun Jumalasi on sinun kanssasi kaikilla teilläsi. Hän on sinun kanssasi ilon päivänä, mutta hän on sinun kanssasi myös ahdistuksen ja pelon päivänä. Hän tukee sinua, kun sinulla on taloudellisesti epävarmaa. Hän auttaa sinua, kun ihmissuhteesi on ajautumassa kriisiin. Hän lohduttaa sinua, kun olet menettänyt rakkaan ihmisen läheltäsi. Hän opastaa sinua, kun olet eksyksissä. Hän neuvoo tien, kun tuntuu että tie katoaa, hän lohduttaa kun mieli on maassa, hän tukee kun rohkeus uhkaa pettää, hän valaa sinuun uutta uskoa, kun sinä olet menettämäisilläsi toivosi. Hän on sinun kanssasi, kun kukaan muu ei ole ja yksinäisyys ja orpous pimentävät sinun päiväsi.

Hän on vielä silloinkin sinun kanssasi, kun sinusta tuntuu, että Jumala on sinut hylännyt. Hän on siinä vierelläsi. Tai paremminkin: sinä olet hänen sylissään.

Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. Hepr.2:18.

Herra vastasi minulle: – Kirjoita näky niin selvästi tauluihin, että sen voi vaivatta lukea. Näky odottaa vielä toteutumistaan, mutta määräaika lähestyy joka hetki, se hetki tulee vääjäämättä. Jos se viipyy, odota, näky toteutuu varmasti ja ajallaan. Hab.2:2-3.

Näky ja sen toteutuminen on pitkä prosessi ja jokaisen näyn saajan tulisi aktiivisesti pyrkiä näkynsä toteuttamiseen. Me kristityt uskomme joskus liikaakin siihen, että kaikki hoituu, kun odotamme kädet ristissä. Habakuk tuskin tarkoitti, että ”ollaan vaan ku ellun kanat” – ja haudotaan, mitä on munittu…

Kyllä odottaminen kuuluu asiaan, kyllä rukoileminen kuuluu siihen. Mutta kun on aika ottaa ensimmäinen askel näyn toteuttamiseksi – sen tuomiseksi ajatuksen asteelta näkyvään maailmaan – vaaditaan uskoa. Joskus se usko on todella heiveröistä ja pienet kokeilut alkeellisia, mutta: …kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä? Sak.4:10 KR33.

Jostain on lähdettävä liikkeelle. Minäkin tein ensimmäisen nettijulkaisuni joskus viime vuosituhannen puolella ja se ei ensi alkuun näkynyt selaimessa, vaan se alkoi lataantua takaisin koneeseeni. Piti korjata asiakirjan tyyppiä ja sen jälkeen se näkyi selaimessa. Silloin oli tarpeen kirjoittaa kaikenlaista koodia, nykyään kuka vaan voi perustaa nettiin blogin, joka hyödyntää tekniikan uusimpia saavutuksia harrastelijan taidoillakin. Virheitä tulee, mutta jos niitä pelkää, ei pääse mihinkään. Sinun näkysi voi olla hyvin erilainen etkä joudu tappelemaan tekniikan kanssa, mutta alkuun pääseminen voi olla sinunkin näkysi toteuttamisessa suuri haaste. Onneksi into korvaa paljon osaamisen puutetta, jotta alun hankaluuksista päästään eteenpäin.

Matkan varrella uskon merkitys korostuu. Jotta voi toteuttaa näkynsä kokonaisuudessaan, on kasvettava uskossa. Tietyn taipaleen pääsee eteenpäin suhteellisen vaivatta, mutta sitten tulee eteen haasteita, jotka vaativat kasvamista uskossa, uudelle tasolle pääsemistä. Näissä uudistumisen haasteissa jäämme joskus polkemaan paikallamme, emme pääse eteenpäin, asiat junnaavat, takapakkiakin voi tulla.

On turvallista tietää, että tämä kaikki on normaalia, se kuuluu jokaisen näkyään toteuttavan ohjelmaan. Jumala tahtoo, että me kasvamme, muutumme työn vaatimusten mukaan, uudistumme ja saamme uudenlaisen voitelun aika ajoin. Meidän tulee ikään kuin päästä välillä huoltoasemalle tankkaamaan ja sitten taas liikkeelle uusin voimin. Kannattaa siis hyväksyä pysähdykset matkan varrella, pitkätkin lepotauot. Niiden tarkoitus ei ole haudata näkyämme lopullisesti, vaan siementää se uuteen kasvuun.

Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. 1.Kor.3:6-7.

Ellei profeettoja ole, kansa villiintyy, onnellinen se, joka Herran lakia seuraa. Sananl.29:18.

Lauseen alkuosa kuuluu vanhassa 1776 käännöksessä: ”Kuin ennustukset loppuvat, niin kansa hajoitetaan”. Muutenkin tämä jae kääntyy eri kielissä monin tavoin. Aina ei puhuta profeetoista, vaan näyistä tai ilmestystiedosta.

Onhan tosiasia, että nykyään profeetat ovat harvinaisia, näkyjä nähdään ani harvoin, unia nähdään silloin tällöin, mutta niitä osataan tuskin selittää, profetiat ovat hoviprofeettojen toistopalvelua tai niin mystistä jargonia, ettei niistä ota kukaan selvää. Sama tilanne oli jo Samuelin ollessa poikanen: Siihen aikaan Herra puhui ihmisille vain harvoin eikä näkyjä usein nähty. 1.Sam.3:1.

Mutta onhan tämä opetukseen keskittyminen harkittua ja tiedon ylikorostaminen tahallista. Osa tästä ongelmasta johtuu siis siitä, että profeetat on hiljennetty. Israelin kuningas vastasi Josafatille: ”Yksi vielä on, jolta voisimme tiedustella Herran tahtoa, mutta minä vihaan häntä, sillä hän ei koskaan ennusta minulle hyvää, vaan aina pelkkää pahaa. Hän on Miika, Jimlan poika.” 2.Aik.18:7. Moni profeetan oppilas on saanut tuntea tämän nahoissaan ja vaiennut jo ennen kuin on kunnolla saanut oppia profeetan virkaansa hoitamaan.

Kuten 1776 käännös vihjaa, yksi seuraus siitä, että profeettoja syrjitään, on myös kristikunnan sirpaloituminen ja hajoaminen aina vain pienempiin lahkoihin. Profeetallinen sana ehkä koetaan liian haastavana, kun siinä jää aina osavastuu kuulijalle, että koetaan helpommaksi, jos hengen sanomia ei kuulla eikä kuulijoita rasiteta liian vaikeilla arvoituksilla tai asioiden liian syvällisellä ymmärtämisellä – sehän johtaa usein parannuksen haasteeseen. Profeetallisen sanan paras hedelmä onkin suuntaansa korjaava seurakunta.

Särkymistä on hyvää ja pahaa. Vaikka särkyminen on monessa suhteessa siunaus, ei kristikunnan hajoaminen ole siunaus. Meidän tulee nousta vastustamaan susia – niitä persoonia, jotka aina kurittavat lampaita ja kohtelevat näitä kovuudella – ja suosia lempeitä paimenia, jotka kokoavat erimieliset yhteen ja sovittelevat riitoja. Meidän tulisi kohdella profeettoja hyvin (Ps.105:15) ja suosia profetian armolahjan käyttöä ja profeetallisen sanan julistamista. Kun sananjulistus saa yliluonnollisen ulottuvuuden, meillä on jälleen mahdollisuus kuulla Jumalan ääni. Kun kuulemme hengen puhuvan, saatamme hämmästyä – yllättyä perin juurin ja sillä tavalla saada terveellisen totuuden ruiskeen nukkuvan sielumme herättämiseksi. Jumalan äänen kuuleminen on terveellistä ja yhdistää kristikansaa.

Jeesus sanoi: »Jos teillä on korvat, kuunnelkaa tarkkaan.» DMrk.4:9.

Kristus sen sijaan on Poika, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko rakennus. Tämä rakennus olemme me, kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme. Hepr.3:6.

Kun tulemme uskoon, synnymme useimmiten jonkin seurakunnan piiriin tai ainakin hakeudumme Jumalan kansan yhteyteen. Silloin saamme ikään kuin syntymälahjana määrätyn opetuksellisen paketin. Joskus se paketti on arvokas, joskus vähän rihkamaa. Puutteena voi tässä äitiyspakkauksessa olla esimerkiksi se, että vanhaa liittoa sotketaan koko ajan uuden liiton seurakunnan elämään. Profeetta Haggai kehotti aikanaan rakentamaan temppeliä ja nyt Haggain kirjaa käytetään erilaisten rakennusprojektien innoittamisessa. Jos luemme Raamattua huolella, voimme todeta, että uudessa liitossa ei kehoteta rakentamaan mitään rakennuksia – ei yhden yhtäkään.

Tämä on aika hämmästyttävää, kun tiedämme, että Jeesus itse oli rakentaja. Häntä on sanottu puusepäksi, mutta luultavasti hän oli ennemminkin kirvesmies. Hän siis rakensi työkseen ihmisten asumuksia ympäri Galileaa, mutta ei koskaan käskenyt seuraajiaan yhdenkään pirtin kyhäämiseen. Jos joku löytää Raamatusta jonkin rakennushankkeen, hän tukeutuu silloin vanhan liiton tekstiin.

Selitys tälle kummallisuudelle löytyy, kun tajuamme, että Jeesus kyllä rakentaa, mutta hänen rakennuksensa on ”näkymätön”. Hän rakentaa Jumalan valtakuntaa. Hän juurruttaa opetuslapsiinsa Jumalan valtakunnan idean, sen periaatteet, sen elämäntavan, sen moraalin. Hän rakentaa valtakuntaansa luoden sille pohjan – perustuksen. Kulmakivenä ja huippukivenä on Kristus itse, rakennuskivinä ovat uskoon tulleet pyhät. Rakennus on Kristuksen ruumis, jossa Kristus on Pää ja me olemme soluina hänessä.

Pietari tiivistää tämän totuuden näin: Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. 1.Piet.2:4-5. Tähän meidän on syytä syventyä ja vakaasti uskoa, että juuri tällaista rakentamista uuden liiton ihmisiltä odotetaan.

Ylösnoussut Vapahtaja on myös rakentaja. Hän rakentaa uutta Jerusalemia meille taivaassa. Kun kerran pääsemme kotiin, näemme uuden kotikaupunkimme valmiina. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin. Hepr.11:16.

Jos luotamme Kristukseen, luotamme hänen arkkitehtuuriinsa. Jos pidämme häntä arvossa rakentajana, noudatamme tarkasti hänen piirustuksiaan. Emme enää tyydy maallisiin ”kivikehiin”, nyt rakennamme arvokkaista aineista, jaloista materiaaleista, hänen ruumiinsa temppeliä – hänen verellä ostettua seurakuntaansa. Pian Kristuksen morsian temmataan taivaallisiin asuntoihin, jotka on rakentanut Herra itse.

Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Matt.5:11.

Kun sinusta tulee Jeesuksen oma ja hänen opetuslapsensa, saat vääjäämättä osasi myös vainoista. Se voi olla selän takana puhumista, juorujen levittämistä, ilkeitä juonia, mielen pahoittamista – mitä kaikkea pahaa ihmiset osaavatkaan tehdä! He kiusaavat ja tekevät ilkivaltaa, he ovat tylyjä ja loukkaavat ilkeillä sanoilla, he aiheuttavat vahinkoa tahallaan. Sitten he ovat vielä pitkävihaisia eivätkä koskaan muuta asennettaan.

No, sellaista elämä on. Ehkä ei pitäisi puhua ”heistä”, vaan ”meistä”! Mutta kun olemme tulleet uskoon ja Jumalan henki todella alkaa liittää meitä Kristuksen ruumiiseen, me saamme tuntea sen nahoissamme. Paavali sanoi siitä näin: Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. 2.Kor.4:10-11.

Mitä merkitseekään Kristuksen kärsimyksien osallisuus? Se on tie kohti ylösnousemusta, hänen kirkkautensa omistamista. Kun alamme hyväksyä tämän puolen Kristuksen seuraamisesta, me pääsemme sellaiseen aikuisuuteen uskossa, että voimme alkaa jopa tavoitella läheisempää Kristuksen tuntemista juuri kärsimysten kautta. Emme ehkä muutu masokisteiksi, mutta alamme ymmärtää, että särkyneisyys on hyvä asia, murtuminen osa pyhittymistä ja kasvua oikeaan suuntaan. Se huono maine, jota olemme harmitelleet, se onkin selvästi tienviitta taivaaseen. Voimme yhtyä Paavalin ajatukseen: Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ja tulla hänen kaltaisekseen osallistumalla hänen kärsimyksiinsä ja kuolemaansa. Fil.3:10.

Voimme ihailla monia, jotka vapaaehtoisesti lähtevät hankaliin olosuhteisiin voidakseen viedä evankeliumia eteenpäin tai palvellakseen köyhiä. Kun Jumalan antama näky polttaa sydänalassa, on mahdollista antaa itsensä alttarille. Tällainen henkilökohtainen uhrautuminen kuuluu aikuiseen uskoon.

Mutta haluan rohkaista sinuakin, joka et ole valinnut sitä kärsimystä, joka tänä päivänä sinua kurittaa. Tuskailetko ihmisten pahoja puheita? Oletko ahdistunut, kun et saa muiden hyväksyntää? Suretko menetettyjä mahdollisuuksia, joita jotkut hyväkkäät ovat olleet pilaamassa? Kurittaako jokin sairaus sinua? – Entä jos antaisit Pietarin kääntää sinun elämäntilanteesi nurinpäin?

Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. 1.Piet.4:13.