Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2018

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Ef.2:8.

Kun saamme lahjan ja se on toimitettu meille paketissa, se on ensin odottamassa meidän kodissamme. Se ehkä lojuu aikansa lattialla postiluukun alla tai se on nostettu pöydälle ja odottaa meidän tulevan töistä kotiin. Siinä on päällä meidän nimemme eikä kukaan muu voi avata sitä kuin me itse. Minun syntymäpäiväni on vähän ennen vappua, joten lapsena sain joskus lahjaksi ilmapallon tai viuhkan tai muuta vappuun liittyvää.

Lahja voi olla sellainen, että siinä on pieniä erillisiä lahjoja sisällä. Kun iso paketti on avattu, löytyy vielä useita pieniä paketteja, jotka pitää avata yksitellen. Kun olemme saaneet sellaisen paketin Jumalalta, jossa lukee ”pelastuksen lahja”, sen sisältä löytyy pienempiä paketteja, joissa lukee ”Jumalan sana”, ”kaste”, ”Pyhä Henki”, ”kutsumus” ja monia muita. Niinpä käymme avaamaan niitä ja ihmettelemään, mitä olemmekaan saaneet ”uuden syntymän” syntymäpäivälahjaksi.

Eräälle lapselle annoin joskus lahjaksi puhallettavan uimarenkaan. Mutta kyseinen lapsi ei tykännyt lahjastani tai minusta, vaan puhkoi sen värikkään uimarenkaan rikki. Näinkin voi elämässä käydä: saamme lahjan, mutta emme välitä siitä. Tuhoamme sen tai jätämme peräti lahjakääreen avaamatta.

Jumalan lahjatkin odottavat avaamistamme. Emme ansaitse niitä, mutta ne ovat meidän, koska Jumala on ne meille antanut. Ainoa mitä voimme tehdä niille, on ottaa ne vastaan. Meillä on kaksi mahdollisuutta: joko availemme niitä kiitollisin mielin tai hylkäämme ne ja tavalla tai toisella panemme ne sivuun.

Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! 2.Kor.6:1.

Valtava ilo täyttää meidät, kun avaamme pelastuksen lahjaa. Yhä uutta ja tuoretta ilon aihetta pursuaa esiin lahjamme uumenista, kun availemme sen kääröjä. Ihmettelemme, olemmeko näin runsaan lahjan arvoisia. Koemme olevamme rakastettuja ja hemmoteltuja, kun saamme maistaa kaikenlaista Jumalan hyvyyttä ja nauttia hänen runsaista antimistaan. Syvältä sydämestä kumpuaa esiin kiitos:

Näin nousee monista sydämistä kiitos Jumalalle siitä armosta, jota hän on osoittanut meitä kohtaan. 2.Kor.1:11.

Vaviskaa siis, älkää syntiä tehkö! Miettikää tätä vielä, kun menette levolle, olkaa ääneti Herran edessä. Ps.4:4.

Nykyihmiselle on vaikeaa kaikenlainen hiljaa oleminen, pysähtyminen, mietiskelevä oleilu. Pitää olla aina toimintaa, puhetta, vähintäänkin musiikkia. Niinpä nykyaikainen puhelin heijastaa hyvin ihmisen tarpeita. Jos se ei soi, sitä pitää räplätä, kirjoittaa vaikka jokin viesti. Ainakin pitää tarkistaa, ettei kukaan ole soittanut, tekstannut, lähettänyt viestiä. Ja sääkin on tärkeää katsoa puhelimesta.

Lisäksi media on täyttämässä ihmisen sisäistä tyhjyyttä kaikenlaisella viihteellä, keskusteluohjelmilla, tietokilpailuilla, dokumenteilla ja elokuvilla. Yhä uudet kanavat tarjoavat maksullista ohjelmaa ihmisten kulutettavaksi. Milloin siis ihmiset hiljentyvät? Kuka ylipäätään neuvoisi siihen, kuka näyttäisi esimerkkiä?

Jos järjestät seurakunnassa rukoustoimintaa, saat johtajat niskaasi – ainakin minulle kävi niin. Huomasin yllätyksekseni, että ruohonjuuritason rukoushetki oli johtajiston mielestä myrkkyä, jokin salajuoni. Salaliitto peräti? Ainakin koin mahdottomaksi järjestää mitään aamurukoustoimintaa seurakunnassa, kun siitä väkisin tehtiin jokin arvovaltakysymys.

Olen siis tyytynyt hiljentymään vain yksityisesti. Olen kokenut sen virkistävänä. Ja välttämättömänä. En usko ollenkaan, että sisäiset korvani säilyttäisivät kuuloherkkyyden, jos antaisin maailman pauhun tulla joka tuutista. Ja vaikka maailma ei pauhaisi, arjen hyörinäkin olisi liikaa. Olen kokenut, että on välttämätöntä siirtää määrättyjä askareita pois aamusta ja illasta, jotta hiljentymiselle jää aikaa. Jos en käsittele sisäisiä ajatuksiani ja rauhoita sieluni levottomuutta, päädyn juoksemaan samassa oravanpyörässä kuin muutkin. Jos en lue sanaa ja vietä aikaa kahden kesken Herran kanssa, en jaksa pitää loitolla kaikkea maailman pauhua ja touhua. Hengellinen elämä minussa vaatii sisäisen rauhan säilyttämistä, maailman metelin pois sulkemista. Myös sosiaalisten suhteiden rajoittamista.

Jokainen toimikoon niin kuin hyväksi näkee. Olemme erilaisia ja elämäntapamme vaihtelevat. Mutta haluaisin rohkaista lukijoitani kuitenkin vetäytymään päivittäin edes lyhyeksi hetkeksi pois ulospäin suuntautuvista tekemisistä, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja muusta huomion hajauttamisesta sinne ja tänne. Sen sijasta kehottaisin viipymään tovin yksin, viettämään aikaa hiljaisuudessa, kuuntelemaan luonnon ääniä ja Jumalaa, herkistymään omalle sielulle ja sen toiveille, sen todellisille tarpeille niin että voi käsitellä oman sielunsa ristiriidat ja ongelmat ja rauhoittaa kaiken levottomuuden sisältään. Sellaisessa hiljentymisessä sielu puhdistuu ja ajatukset siivilöityvät. On mahdollista, että jäljelle jää vain rukous – puhdas rukous, vilpitön kiitos.

Tiesit kai, että Jumalakin hiljentyy? Ilmestyskirjassa kerrotaan, että taivaassa tuli hiljaisuus, jota kesti puoli tuntia (Ilm.8:1). Enkelikuorot hiljenivät, kukaan ei puhunut, kaikki kuuntelivat. Mitä he kuuntelivat? Pyhien rukouksia. Jumala itse vaati hiljaisuutta ja hän terästi kuuloaan. Mitä hän kuunteli? – Sinun rukouksiasi.

Lojaalius eli uskollisuus hallitsijalle nousee aika ajoin Raamatun tekstiä inspiroivaksi teemaksi. Hyvä esimerkki tästä on Absalomin kapina. Osa israelilaisista oli uskollisia Daavidille, osa liittyi Absalomin joukkoihin. Kun tilanne kärjistyi, alkoi nopeasti muodostua rintamalinjat ja kansan keskelle syntyi jako kahtia. Jopa Daavidin lähimpiä miehiä siirtyi Absalomin riveihin. Mikä siis on kertomuksen opetus?

On selvää, että meidän pitää säilyttää lojaaliutemme Kristukselle kaikissa tilanteissa. Se on joskus vaikeaa, kun vallananastajat tekeytyvät hurskaiksi ja luotettaviksi ihmisiksi, totuuden ja oikeuden puolustajiksi. Niinhän teki myös Absalom. Kuka jaksoi säilyttää päänsä kylmänä tätä näytelmää seuratessa? Kovin helposti tuntui monilta unohtuneen, että Absalom oli murhaaja. Osaammeko me erottaa todelliset Jumalan ihmiset murhaajista ja varkaista – vallankaappaajista?

Kokemukseni perusteella joudun toteamaan – en usko. Niin paljon erilaisia vallankahmijoita olen nähnyt seurakunnassa. Oikeastaan en tiedä yhtään seurakuntaa, jota ei olisi kaapattu. Sorry, tunnen vain harvoja seurakuntia ja sekin vähä kokemus on viime vuosisadalta. Mutta en tosiaan jaksa luottaa siihen, että missään ihmisten organisoimassa yhteisössä Jeesus saisi päättää mitään.

Mutta noissa historian käänteissä, kun meitä ankarasti koetellaan ja Jumalan tutkiva silmä ryhtyy erottelemaan jyviä ja akanoita, nousee aina esiin täydestä tuntemattomuudesta sekä sankareita että konnia. Jos mies nimeltä Simei osoittautui konnaksi, voimme nostaa sankareiksi mm. Ahimaasin ja Jonatanin (2.Sam.15:36). Minun huomioni varasti kuitenkin tällä kertaa ”muuan palvelustyttö”, ja kuten Biblia 1776 sanoo, ”yksi piika”:

Jonatan ja Ahimaas olivat asettuneet Rogelin lähteelle. Eräs palvelustyttö kävi tuomassa heille tietoja, ja heidän piti viedä ne edelleen kuningas Daavidille. Itse he eivät uskaltaneet näyttäytyä kaupungissa. 2.Sam.17:17.

Jumalalla on omat palvelustyttönsä ja -poikansa. He ovat nimettömiä, he ilmaantuvat jostain ei-mistään ja katoavat saman tien. Mutta he jättävät pysyvän jäljen historiaan. He ovat Jumalan käytössä ratkaisevalla hetkellä. Heidän lojaaliutensa kuninkaalle on horjumatonta ja heidän uskollisuutensa ansiosta kuningas saa voiton vihamiehistään. Ajattele, mikä leffakohtaus se on, kun joku nuori nainen nostaa vettä lähteestä ja eräs papin poika seuraa kaverinsa kanssa hänen puuhiaan. Eikö se olekin vähän kuin Rebekka muinoin? Sitten tyttö antaa vettä nuorten miesten juotavaksi ja samalla supattaa heille tietojaan tai sujauttaa vaivihkaa kirjeen toisen miehen viitan taskuun… Sitten tyttö kävelee ruukkunsa kanssa pois ja niin edelleen. Minä nyt vähän höystän, mutta siinä on aineksia höystämiseen, sillä noista ajoista lähtien kaikki ihmiskunnan tulevat polvet kuulevat tästä tytöstä ja kaipaisivat tietää hänestä enemmän – kuten minäkin noin 3000 vuotta myöhemmin…

Tämä rohkaiskoon meitä olemaan päättäväisiä Jeesuksen seuraajia, jotka emme horju, kun Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Joh.10:10. Voimme olla ulkonaisesti vähäpätöisiä, mutta kuitenkin kuninkaan viestinviejiä, sanansaattajia. Voimme palvella pienissä tehtävissä ja tehdä jotakin niin arkista kuin noutaa vähän vettä lähteeltä, mutta samalla ryhtyä toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. Ef.2:10. Huomaamattamme saatamme suorittaa sen työn, joka on meidän koko elämämme huipentuma.

Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Hepr.10:35.

Esitän sinulle vaikean kysymyksen: Jos Jeesus eläisi nyt maan päällä, mihin seurakuntaan hän liittyisi?

Olen parhaillaan lukemassa erään Jumalan miehen ajatuksia. Monet mietteensä osuvat naulan kantaan, mutta olen silti varautunut. Mietin tuota hänen kriittistä asennettaan, viileän älyllistä lähestymistapaansa, joka toisinaan huipentuu viiltävän terävään analyysiin – lopputulema hänen mukaansa kaikesta on, että on menty vikaan ja pahasti ja seurakunnan pitää uudistua perusteellisesti. Koko perinteinen konsepti on väärä ja seurakunnan rakenne pitää uudistaa, koko usko myllätä parempaan kuosiin.

Mikä siinä mättää? Tämä on toinen vaikea kysymys ja yritän suunnistaa noiden viiltävien totuuksien viidakossa ja löytää syyn omalle varautuneisuudelleni. Oikeastaan Paavali tarjosi minulle ratkaisun avaimet sanoessaan:

Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen. Voittaakseni ilman lakia eläviä olen näille ollut kuin eläisin ilman lakia, vaikka en olekaan Jumalan lakia vailla – onhan minulla Kristuksen laki. Voittaakseni heikkoja olen näille ollut heikko. Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia. Kaiken tämän teen evankeliumin vuoksi, jotta olisin itsekin siitä osallinen. 1.Kor.9:20-23.

Loppujen lopuksi ei siis ole ratkaisevaa, minkälaisesta taustasta jonkun usko – tai uskon puute – nousee, onko siellä taustalla vanha kirkko (ortodoksinen tai katolinen) vai onko henkilö protestantti (luterilainen tai helluntailainen) tai onko hän kenties pakana tai uskonnoton. Minun on mahdollista suhtautua häneen Jumalan tahdon mukaisella tavalla ottaen mallia Paavalista. Minä siis laitan liikkeelle myötätuntoni ja asetun sen toisen ihmisen asemaan ja puhun hänelle uskosta sen mukaan kuin hän kykenee kuuntelemaan. En luennoi hänelle ja kaada niskaansa loputonta määrää teologiaa, kirkon oppia, katekismuksia ja muita opuksia – enhän ole mikään paperinkierrätystä hoitava roska-auto…

Tässä tulee tärkeäksi elementiksi rakkaus – kyky asettua toisen asemaan ja tulla myötätuntoiseksi kuuntelijaksi ja taito puhua siitä lähtökohdasta evankeliumia toisen sydämelle. Sen osasi Filippos etiopialaisen hoviherran kanssa. Kun hoviherra luki Jesajaa, Filippos hyödynsi sen ja kerrotaan: Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta. Ap.t.8:35.

Toivottavasti tästä on apua. Tämäkin jää teoriaksi, ellen osaa soveltaa sitä. Kaikki Raamatun opetus jää helposti teoriaksi, myös sen kertomani Jumalan miehen terävät analyysit ja uudet hienot ideat. Mutta jos osaan olla luterilaiselle lutku, helluntailaiselle hellari, pakanalle etsivä sielu, uskonnolliselle ihmiselle uskonnollinen ihminen, lain noudattajalle lain alainen ja ylipäätään ihminen toiselle ihmiselle, silloin voi olla, että sanottavani vaikuttaa jotakin myönteistä.

Älkää siis mahtaillen asettuko yhden puolelle toista vastaan. 1.Kor.4:6. Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee. Jaak.3:13.