Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2018

Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Joh.6:37.

Jokainen meistä kaipaa hyväksyntää perheessään, koulussaan, työpaikallaan, seurakunnassaan. Jos meitä ei oteta joukkoon tai meitä kohdellaan kaltoin yhteisön jäseninä ja ’katsotaan ulos’ porukasta, koemme sen kipeänä. Seurakunta on monille siihen liittyville se turvasatama, jossa heidät otetaan vastaan, jossa heidätkin huomioidaan, jossa he saavat olla osa suurempaa joukkoa. Pettyminen tässä on rankkaa. Monille se tulee yllätyksenä kuin puun takaa. Yhtäkkiä yhteys katkeaa, luottamus katoaa, ystävällisyys vaihtuu kylmäkiskoisuudeksi. Veljeyden tilalle tulee karttaminen.

Seurakunnan tehtävä oli heijastaa Jumalan rakkautta ja Jeesuksen Kristuksen armoa ja siitä tulee – eri syistä – vaativa, kylmä, ehdollisesti rakastava, torjuva ja karttava yhteisö, jonka keskellä ei enää halua olla. Moni hakeutuu sitten toiseen seurakuntaan ja aikaa myöten sama hylkäämisen kierre jatkuu.

Näissä kokemuksissa – joita kukaan ei toivo – tapahtuu lopulta hengellistä kasvua, kun hylätty ja keskuudesta karkotettu löytää uuden toivon – Jeesuksen uskollisuuden, hänen läheisyytensä lohdun, Kristuksen pettämättömän kutsun: Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Matt.11:28. Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. Joh.6:35. Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joh.7:37.

Lopulta tajuamme, että meidät vieroitettiin seurakunnan sylihoidosta, jotta aikuistuisimme. Ihan niin kuin imetettävä lapsi vieroitetaan, meidätkin vieroitetaan vain yhtä tarkoitusta varten – kasvamista varten. Emme voi jäädä lopun ikäämme paapottaviksi, sillä paapottava ei kasva. Eihän kukaan halua olla sänkyyn sidottu, ylipainoinen, lusikalla ruokittava iso lapsi, joka vain imee tuttia ja jonka ei tarvitse oppia edes pukeutumaan? Haluaako joku jäädä sellaiseksi lapseksi, jonka täytyy kaikki pyytää itkun kanssa äidiltä?

On lopulta hyvä, jos voimme oppia syömään itse, sitomaan omat kengännauhat, elämään yksilöinä niin että elämässämme on tilaa kasvulle ja aikuistumiselle. Hylkäämisen kokemukset ovat kipeitä, mutta niistä pääsee yli – voimme oppia pärjäämään elämän tarjoamien kolhujen kanssa, tulemaan toimeen niiden epämukavuuksien kanssa, jotka kuuluvat normaaliin pakettiin. Kun olemme päässeet vaikeiden asioiden yli, voimme antaa vertaistukea toisille. Voihan olla, että sinulle käy samoin kuin monille muille: se elämän kaikkein kipein asia kasvaa sinussa sellaista tervehdyttävää kasvua, että sen ympärille kietoutuu sinun elämäsi varsinainen tarkoitus, Jumalan suunnittelema elämäntapa ja elämäntehtävä. Sen hylkäämisen kautta, jonka koit, sinä löydät oman persoonasi, oman itsesi. Sen haavan kautta, joka sinuun iskettiin, sinut oksastetaan jaloon oliivipuuhun – Jumalan Israeliin.

Kuinka te ette ymmärrä, etten minä puhunut teille leivistä? Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta. Matt.16:11.

Jeesus kehotti karttamaan neljänlaista hapatetta: fariseusten, saddukeusten, kirjanoppineiden ja herodeksen hapatetta.

Fariseusten hapate oli tekopyhyys (Luuk.12:1). Fariseus uskottelee itselleen ja muille olevansa ihanteensa mukainen – siis vähän parempi kuin muut. Hän ottaa helposti sivullisen roolin ja katselee muita ylhäältä päin. Hän on omasta mielestään hurskas. Hänen omavanhurskautensa tuottaa toisten tuomitsemista.

Saddukeus ei usko mihinkään yliluonnolliseen. Saddukeukset voivat olla hartaan uskonnollisia, mutta mikään ihme ei sovi heidän käsitykseensä maailmasta. Heillä on kaikkeen luonnollinen selitys. Nykyään se selitys on useimmiten ”tieteellinen totuus”. Saddukeukset keskittyvät tutkimaan väitettyjä ihmeitä ja purkamaan niistä pois kaiken yliluonnollisen.

Kirjanoppineet – uudessa kirkkoraamatussa puhutaan lainopettajista – korostavat uskossa aina opin tärkeyttä. He tutkivat lakia ja miettivät sääntöjä ja ovat aina oikeassa. He suosivat kirjaimellista tulkintaa. Nykyajan kirjanoppinut suosii Raamatun kääntämisessä sananmukaisuutta, ”sanatarkkaa” käännöstä. Kirjanoppineisuus johtaa uskonelämässä helposti lainalaisuuteen. Tässä kirjaimen orjuudessa elävä usko kuolee: Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi. 2.Kor.3:6.

Herodeksen hapate ilmenee vallankäyttönä. Herodilaiset uskovat ennen kaikkea yhteiskunnalliseen asemaan ja seurakunnassa he uskovat, että pastorit ja muut johtajat ovat aina oikeassa. Herodeksen kannattaja ei pohdi moraalisia kysymyksiä – oikeassa on se, jolla on valta. Herodeksen hapate suosii rahan valtaa, sillä se edustaa suorinta tietä totuuden ohittamiseen. Herodeksen maailmankäsitys on erityisesti niiden suosiossa, jotka rakentavat hierarkisia järjestelmiä ja vallankäytön portaita seurakuntiin ja kirkkoihin.

Selviäisimme monista ongelmista vaivatta, jos osaisimme torjua hapatteet. Mikä onkaan se hapate, joka sinua eniten vaivaa? En halua syyttää ketään mistään, mutta tunnustan, että minä osaan olla fariseus. Sikäli kuin tunnen ihmisiä (en ole mikään ihmistuntija), kaikki yllämainitut hapatteet ovat yleisiä, mutta vaihtelevat yksilöittäin. Mikä rohkaisu tässä siis on?

Sanotaan, että paraneminen juoppoudesta lähtee liikkeelle, kun tunnustaa olevansa alkoholisti. Jos voimme tunnustaa, että olemme heikkoja jollekin hapatteelle, voimme myös parantua siitä. Jos emme heti paranekaan, niin ainakin tunnemme määrättyä syyllisyyttä, kun annamme periksi heikkoudellemme. Sellainen merkitsee pitkäkestoista ja hidasta paranemista, jota Raamattu kutsuu myös pyhittymiseksi – etenemiseksi pyhyyden tiellä.

Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä. Ilm.22:11.

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. Aam.8:11.

Kun toivuin sydänleikkauksesta sairaalassa, minulla oli pitkään vaikea ruokahaluttomuus. Yritin syödä sairaalan pöperöitä, mutta en saanut niitä juuri lainkaan nieltyä. Joskus tuloksena oli pahoinvointia ja oksennuskohtauksia. Jopa pienet pillerit olivat vaikeita niellä.

Oli mahtavaa päästä kotiin ja opetella syömään. Kotiruoka maistui paremmin ja vähitellen ruokahalu palasi. Mistä siis tunnistaa terveen ihmisen? – Hänellä on aika ajoin nälkä ja ruoka maistuu.

Voimme vastaavasti tunnistaa terveen uskon – terve usko synnyttää ja ylläpitää sanan nälkää. Jos sana ei maistu lukemalla eikä kuuntelemalla, se on paha merkki. Jos hengellistä ruokaa yritetään lusikalla syöttää, mutta toinen vaan oksentaa – se on jo hälyttävää.

Jos sinulla on Jumalan sanan nälkä ja vanhurskauden jano, se on siis tervetullut ja hyvä merkki. Haluaisin omalta osaltani vastata tarpeeseen ja laittaa herkkuja tarjolle. Tämä minun blogini nyt ei ole mikään suurisuuntainen hanke, tämä on pieni pöytä. Mutta pienihän se oli ilmestysmajan näkyleipäpöytäkin. Jos saan jonkun nälkäisen suun ruokittua, olen ihan tyytyväinen.

Syöminen on kuitenkin päivittäistä puuhaa. Jos ahmit vatsasi täyteen ja pidät sitten monta päivää taukoa, herää epäilys, mikä syömishäiriö sinulla on. Hengellisellä alueella syömishäiriöt ovat tavallisia. Terveessä uskossa oleva ihminen syö useasti päivittäin. Hän myös juo riittävästi. Hän on aktiivinen ihminen ja kaipaa energiaa. Pitkät paastot eivät ole hyväksi. Ruumis voi niitä kaivata joskus, mutta hengellinen elämä kuihtuu nopeasti ilman ruokaa. Seurauksena voi olla apatia ja ruokahalun menettäminen. Silloin hengellinen kunto voi romahtaa nopeasti.

Kuka osaa huomioida tämän? Kuka osaa pitää huolta itsestään? Seurakunnat kyllä pyrkivät järjestämään ruokailua, mutta nekin tarjoilevat sitä harvakseen ja pitävät pitkiä lomia. Sen tähden on hyvä saada ruokaa eri lähteistä. Nykyään kun on runsas mediatarjonta – TV, radio ja netti – voi helposti löytää purtavaa. Ongelma voi myös olla se, että tarjolle pantu leipä on kivikovaa – hampaat katkeavat kun sitä jyystää. Joskus pastoritkin nousevat väärällä jalalla sängystä ja kiukuttelevat seurakunnalle. Sitten syntyy haavoja, jotka eivät parane. Ne haavat voivat saada aikaan ruokahalun menettämisen.

Koska sanan nälän menettäminen on hengellisen elämän näivettäjä, tehkäämme asialle jotakin. Huolehtikaamme, että syömme riittävästi.

Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Room.10:17.

Jos myönnämme, että olemme Jeesuksen seuraajia ja tavoitteemme on tulla hänen kaltaisekseen, voimme kysyä: – Mitä Jeesuksen ominaisuuksia tavoittelet juuri nyt?

Jeesus oli suuri saarnamies – haluatko sinäkin menestyä sananjulistajana? Jeesus oli ihmeiden tekijä – olisiko se sinulle sopiva elämäntehtävä? Jeesus sai paljon opetuslapsia – pitäisikö sinunkin onnistua kasvattamaan jälkipolvi, joka toistaa sinun opetuksiasi? Jeesus oli kansanjoukkojen suosiossa – pitäisikö sinunkin saada osaksesi tykkäyksiä, hurraahuutoja ja taputuksia?

Jeesuksen kanssa joudumme tutustumaan ristin todellisuuteen. Jos unohdamme sen pois, jotakin hyvin olennaista jää silloin sivuun. Monet ovat kyllä huomanneet, että Jeesus ei ole enää ristillä, hän on nyt kuningas. Siitä he vetävät johtopäätöksen: ”Olkaamme mekin kuninkaita!” – Latvasta puuhun?

Voimme todeta ristin merkityksen Jeesuksen omista sanoista: Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Matt.10:38.

Niinpä meidän tulee ymmärtää risti. Mitä se oikein on? Nikkaroimmeko puisen ristin, jota vedämme perässämme tai kannamme ympäriinsä? – Eihän se tarkoita mitään ulkonaista, eihän se ole mitään teatterirekvisiittaa eikä kärsimys mitään käsikirjoitettua draamaa. Se on jotain syvempää.

Silloin kun meitä syytetään jostakin, mitä emme ole tehneet, tai meitä syytetään asiasta, johon olemme syyllistyneet mutta jota paisutellaan kohtuuttomasti ja tuomion ankaruutta lietsotaan vihassa, silloin olemme lähellä ristin todellisuutta. Risti tulee lähelle silloin, kun kärsimme syyttöminä. Risti on sovituksen paikka. Kun sinä hyväksyt sen, että sinua syytetään ja rangaistaan sellaisesta, minkä joku lähimmäinen on tehnyt, silloin sinuun latautuu sovituksen voimaa. Kun sinä suostut hetken kärsimään ja tässä lyhyessä ajan rahtusessa, jonka täällä maan päällä vaellat, sinä otat vastaan vihaa ja syrjintää, epäoikeudenmukaisia syytöksiä ja suoranaisia valheita, sinä alat lopulta muistuttaa Mestariasi. Voit olla varma: Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. 2.Kor.4.17.

Voit olla varma, että ylösnousemuksen päivä on ihana. Sinä saat vihdoin korjata kärsivällisyytesi satoa. Sinä saat täyden hyvityksen. Sinulle maksetaan vanhurskasten ylösnousemuksessa (Luuk.14:14). Satosi on suuri, se pursuaa ovista ja ikkunoista ja ilo tulvii vanavedessä, riemu on sanoinkuvaamaton.

Uskotko sen? On tärkeää, että meillä on oikea kuva Kristuksesta ja että vaellamme kaitaa tietä – ristin tietä – emmekä yritä mitään oikotietä onneen (Vrt.Mark.10:37, 1.Kor.4:8).

Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan. Ps.17:8.

Harva se päivä saan silmieni eteen jonkin komean galaksin – Nasa julkaisee sivuillaan Hubble-teleskoopin otoksia. Avaruudessa on ’miljardi’ galaksia ja jokaisessa on ’miljardi’ tähteä. Galaksien kuvissa voi erottaa sinisiä alueita – niissä syntyy koko ajan uusia tähtiä. Kuka käsittää näitä jättiläismäisiä maailmoja? Kuka käsittää niiden tarkoituksen ja näkee ne niin kuin Jumala? Toisaalta ydinfyysikot tutkivat atomien rakennetta eivätkä vieläkään ymmärrä, mitä mikromaailmassa tapahtuu.

Ihmeellistä tässä on se, että Jumala joka on kaiken luonut, on Jumala Kaikkivaltias sekä suuressa mittakaavassa että pienessä. Hän näkee pienen ihmisen murheet ja lähettää ahdingossa olevalle apunsa, huolehtii että ihmisparka saa avun ja löytää rauhan sydämeensä. Hän kuulee pienen ihmisen rukouksia ja vastaa niihin.

Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä loppua. Saarn.3:11.

Entä ihmisen sielun syvyydet ja Jumalan aivoitukset? Kun mennään henkiselle ja hengelliselle alueelle, tiedon ja ymmärryksen puute tulee vastaan kuin seinä. Tarvitaan sitä kuulua uskoa, jotta valo edes vähän alkaisi häämöttää. Tarvitaan luottamusta taivaan Isään, jotta ihmisen lapsi löytää elämälleen tarkoitusta ja mielekkyyttä.

Ainoa ratkaisu tähän valtavaan tiedon puutteeseen ja ymmärryksen vajeeseen on lopulta usko. Jumalan sana rakentaa uskoa meidän sisimpäämme. Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä. Hepr.11:3. Uskon avulla emme ymmärrä kaikkea, mutta ymmärrämme riittävästi, että voimme kokea elämän mielekkäänä ja hyvänä. Vain tyhmä ihminen halveksii uskoa.

Jumala hallitsee luomakuntaansa, mutta hänkin voi delegoida valtaansa. Tässä meille tutussa maailmassa hän on luovuttanut kaiken vallan ainoalle Pojalleen. Poika on lähettänyt luoksemme Pyhän Henkensä, joka ottaa Kristuksen omasta ja antaa meille. Me olemme vähän samassa asemassa kuin ne uudet tähdet – meitä synnytetään ja kasvatetaan taivasta varten. Meistä tehdään Jumalan palvelijoita, jotka voimme hallita hänen luomakunnassaan niitä rajattuja alueita, jotka meille uskotaan.

Ei ole siis vähäpätöinen asia, että sinutkin on kutsuttu sisälle Jumalan valtakuntaan. Ei ole pieni asia, että sinutkin on valittu. Ei ole merkityksetöntä, kuinka pärjäät niissä moninaisissa koetuksissa, joiden kautta elämä kuljettaa. Sinun kestävyytesi ja sitkeytesi, sinun vakaumuksesi lujuus, sinun uskollisuutesi – ne ovat tärkeitä mittareita kerran. Sinun elämäsi ei ole kuitenkaan sinun omassa varassasi, vaan sinä saat olla osallinen Jumalan armosta. Hänen vahva käsivartensa sinua kantaa, hänen voimansa sinua tukee.

Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät. Luuk.1:49-50.