Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2021

Minun ystäväni ovat pettäneet minut kuin kevätpuro, joka juoksee tyhjiin. Job 6:15.

Aina ei ystävistä ole apua. Toiset pettävät, toiset jättävät, toiset häipyvät muuten vaan. Harvoin kukaan edes päätyy ystäväksi. Tuttavat voivat löytää toisistaan vierastettavia piirteitä ja odotukset eivät kohtaa. Ystävien saaminen on yhtä monimutkaista kuin deittailu. Seurustelukumppanin hakeminen voi olla uuvuttava urakka ja sitten, kun luulee löytäneensä sopivan, hän häipyy maisemasta sanomatta sanaakaan. Sitä kutsutaan termillä ’ghosting’.

Minulla tosin ei ole deittailusta kokemusta juurikaan, ei lähimpään 40 vuoteen. Sivusta seuranneena näitä asioita kommentoin. Otin asian puheeksi oikeastaan vain vaikeudesta löytää uusia uskon ystäviä. Puolison etsiminen on astetta vaikeampaa ja siihen en uskalla ottaa kantaa.  Jos etsit seurustelukumppania ja puolisoa, siinä en ala neuvomaan. Mutta ystävien puutteesta voin puhua. Ja siitä, miten kiven alla ovat hyvät esirukoilijat. Onneksi on kuitenkin nettituttavia. Kuten joku totesi ”kaikki tykkäävät, toiset hyvää ja toiset huonoa”.

Toisaalta tässä on se rohkaiseva näkökulma, että jos on pettynyt ystävään, voi lukea Raamattua ja löytää sieltä ihmisiä, jotka eivät petä, vaan ovat uskollisia ja luotettavia. Jos on pettynyt vaikka lapsettomuuteensa, voi keskustella Abrahamin kanssa, joka tutustui tähän ongelmaan hyvin perusteellisesti. Voi saada häneltä vertaistukea ja vahvistusta uskolleen, että vielä se lapsi näkee päivänvalon. Jos on joutunut syyttömästi vainon kohteeksi, voi tarttua Daavidia käsipuolesta ja kuunnella, mitä sanottavaa hänellä on vainotulle. Hän voi kertoa, että Jumala ei voideltunsa asiaa petä, vaan vie valittunsa voittoon, olkoon vihollinen miten väkevä tahansa.

Entä sitten, jos kaikki hylkäävät ja joutuu ristin alla kamppailemaan? Parasta silloin keskustella Jeesuksen kanssa. Hän tietää, miltä tuntuu, kun syytetään, kun ruoskitaan, kun lyödään – ilman syytä. Paavalikin tietää, mitä on väkijoukon raivo, kun jokin uskonnollinen kiihkomielisyys valtaa ihmiset.

Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. Room.15:4.

Älkäämme siis voivotelko, vaan kääntykäämme Jumalan miesten ja naisten puoleen, ottakaamme heiltä opiksi. Rohkaistaan mielemme ja seurataan vanhan liiton pyhiä, profeettoja ja vanhurskaita miehiä ja naisia, seurataan apostoleja ja ennen kaikkea Mestaria itseään. Pyhä Henki avatkoon silmämme ja korvamme näkemään ja kuulemaan, mitä Jumala puhuu ajasta aikaan. Näin emme jää yksin, emme vaikerra hylätyn itkua, emme kipuile orpouttamme. Olemme urheita ja menemme eteenpäin rohkein mielin, varmana uskossamme. Abraham, uskon isä, näyttää meille esimerkkiä:

Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan sai voimaa uskostaan. Hän antoi Jumalalle kunnian varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen mitä on luvannut. Room.4:20-21.

Jeesus puhui heille vakavasti: ”Olkaa varuillanne. Varokaa fariseusten ja Herodeksen hapatetta.” Mark.8:15.

Monet ymmärtävät vaivatta tämän hapatevertauksen, mutta joiltakin se menee yli hilseen. Minäkin otin oikein auki Wikipedian artikkelin taikinajuuresta, jotta virkistäisin ajatuksiani tästä aiheesta. Lapsena sain katsella tätini leivän tekoa, joten tiedän, miltä se ruistaikinan tekoon tarkoitettu tiinu näyttää eri vaiheissa. Sehän on suuri saavi, jossa on vanhan taikinan jäänteet pitkin reunoja. Juuri siinä onkin se taikinajuuri. Ei tarvinnut erikseen säilyttää sitä missään, sillä se säilyi astiassaan. Kun siihen lisättiin vähän vettä, suolaa ja ruisjauhoja, se alkoi vähitellen kuplimaan. Minä olin juuri sen mittainen, että näin saavin reunojen yli, miten se taikinan juuri porisi siellä puntun pohjalla. Taikinajuuri määrää suurelta osin myös leivän maun ja happamuuden.

Sinun saavisi, jossa sinua leivotaan hengellisesti, on sinun seurakuntasi. Vertauksen mukaan sinä saat makusi ja happamuutesi suoraan siitä yhteisöstä, jossa kasvat. Minä jouduin lähtemään pois helluntaiseurakunnasta, koska siellä leivottu leipä oli liian hapanta. Liian hapan leipä aiheuttaa vatsanpuruja. Mutta toiset syövät sellaista leipää ilman ongelmia. On tärkeää oppia säätämään omaa ruokavaliota, jotta vatsa voi hyvin.

Kun taikinajuuri on sopivasti kehittynyt, siihen lisätään jauhoja ja valmistetaan varsinainen taikina. Leivästä saadaan halutunlaista vaihtelemalla erilaisten jauhojen suhteita, mutta tätini leipoma leipä tehtiin kokonaan ruisjauhoihin. Taikina nousee ilman hiivaakin juuressa luonnostaan olevien hiivojen avulla. Leivonta tästä eteenpäin menee normaalien paistorutiinien kautta. Meillä oli leivinuuni paistamista varten. Ehkä nykyään leipä pakastetaan, mutta silloin, kun minä olin tiinunkorkuinen, leivät nostettiin vartaaseen kuivumaan. Sitten söimme kovaa leipää, mutta totuimme siihen.

Jeesus siis varoitti neljänlaisesta hapatteesta: ainakin fariseusten, saddukeusten ja herodeksen. Ehkä myös kirjanoppineisuuden hapatteesta voidaan puhua. Jossain mainitaan myös ilkeyden ja pahuuden hapate.

Pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan. Gal.5:9. Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa. 1.Kor.5:8.

Mikä siis on se rohkaisu, joka tähän sisältyy? Ainakin minulle itselleni on tärkeää, etten näiden kirjoitusteni kautta syötä ihmisille liian hapanta leipää. Minun sydämessäni on omanlaisensa taikinajuuri ja se määrää pitkälle leivän maun. Samoin sinä voit lopultakin vaikuttaa siihen, minkälaista leipää syöt. En kehota ketään lähtemään pois seurakunnastaan, kuten itse tein – se on mahdollisuus, mutta sopii vain harvoille – mutta aina voimme valita, minkälaista julistusta kuuntelemme, minkälaista Raamatun tulkintaa suosimme. Aina voimme ottaa kantaa evankeliumin puolesta vanhan liiton sijasta. Aina voimme välttää leipää, josta saamme vatsanpuruja.

Siunausta sinulle oman ruokavaliosi kehittelyyn ja hyvän ja ravitsevan hengellisen ruuan löytämiseen.

Sinä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi. Ps.104:28.

”Tulee aika”, sanoo Herra, ”jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa.”… ”Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä.” Jer.31:31,33.

Me olemme tottuneet ajattelemaan, että olemme uuden liiton kansaa, me kristityt – Kristuksen ruumis ja seurakunta. Mutta Jumala haluaa, että myös Israel ja juutalaiset ovat uuden liiton kansaa. Vielä heistä on tuleva sellaisia.

Mutta valitettavasti tämän päivän Israel ei paljonkaan anna merkkejä uudesta liitosta, pikemminkin vanhasta ”silmä silmästä, hammas hampaasta” – ajattelusta (Matt.5:38). Sitä oudompaa on, että Israel-ystävyydestä tulee jokin hyväksyntäautomaatti kaikelle voimapolitiikalle, mitä Lähi-idässä toteutetaan.

Todellisia sankareita ovat rauhantekijät Jeesuksen sanojen mukaan (Matt.5:9). Meidän tulisi kristittyinä antaa tukemme kaikelle sellaiselle toiminnalle, joka tähtää rauhaan ja sovintoon. Joskus se rauha ja sovinto vaatii molempien osapuolten nöyrtymistä ja sydämen vilpittömyyttä – kipeitä ratkaisuja. Jitzhak Rabin oli aikanaan valmis tähän. Hän joutui ammutuksi, mutta samalla hän muistuttaa enemmän Kristusta kuin nämä kotoiset Israel-intoilijat yhteensä.

Herra Putin näytti esimerkin voimapolitiikasta, kun ryösti Krimin itselleen. Hyväksymmekö me Israelin laajentumispyrkimykset vetoamalla vanhan liiton aikaisiin kirjoituksiin? Emme, jos olemme oikeasti uuden liiton kansaa. Herra Trump oli myös valitettavasti pahan kerran pihalla uuden liiton mukaisesta ajattelusta. Toivottavasti nykyinen presidentti osaa korjata edeltäjänsä aiheuttamia ongelmia.

Politiikka on sinänsä sellainen toiminnan taso, joka ei minua kiinnosta. Mutta testinä kristillisyytemme aitoudesta käy toki politiikkakin. Aika harvoin totuuden ja oikeuden puolustamista nähdään missään maailmanpolitiikan näyttämöllä. Mutta Jumala ei hylkää meitä kaikesta väärästä politiikasta huolimatta, ei Israelia eikä meitä, ei viisaita poliitikkoja eikä tunareita. Hänellä on suunnitelmansa ja hän vie sen päätökseen maailman ihmetellessä.

Sen tähden Herra, joka lunasti omakseen Abrahamin, sanoo Jaakobin suvulle näin: – Nyt ei Jaakobin enää tarvitse olla häpeissään, enää eivät hänen kasvonsa kalpene. Sillä kun he näkevät keskuudessaan minun kätteni luomuksen – omat lapsensa – he jälleen pitävät pyhänä minun nimeni, pitävät pyhänä Jaakobin Pyhän ja vapisevat kunnioituksesta Israelin Jumalan edessä. Ja ne, joiden mieli on eksyksissä, tulevat järkiinsä, ja marisijat ottavat opikseen. Jes.29:22-24.

Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Matt.11:2-3.

Johanneksen usko joutui koetukselle, kun Jeesus ei näyttänyt välittävän hänen ahdingostaan. Johannes toivoi ehkä Jeesuksen tekevän ihmeen hänen puolestaan, jotta hän saisi vapautua. Ainakin Johannes toivoi Jeesuksen puhuvan hänen puolestaan ja ajavan vaikutusvallallaan Johanneksen etua.

Mutta oikeastaan Jeesus ei tehnyt mitään Johanneksen hyväksi. Ehkä hän rukoili tämän puolesta. Viesti Johannekselle oli tämä: Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Matt.11:4-5. Kun Johanneksen lähettämät miehet olivat lähteneet, Jeesus mainitsi muutaman asian Johanneksen puolesta (Matt.11:7-15), mutta lähettämässään viestissä hän ei sanonut mitään Johanneksesta.

Usein koettelemus, joka meitä kurittaa, tulee samalla tavalla. Me rukoilemme, huudamme Jumalan puoleen, mutta emme saa vastausta. Jumala tuntuu puhuvan kaikille muille, mutta ei juuri minulle ja minun tarpeeseeni. Kun eniten kaipaisimme rohkaisua, emme saa sitä. Meistä tuntuu, että Jumala on meidät hylännyt. Olemme yksin.

Mutta nämä elämän syvät laaksonpohjat ovat Jumalan sallimia, jotta meidän uskomme kasvaisi. Noissa tilanteissa meidän tulee venyä, jaksaa pitemmälle, uskaltaa täydemmin jäädä uskon varaan – luottaa sittenkin. Jumala ei anna meille näitä koetuksia, jos hän näkee jo ennalta, että heitämme pyyhkeen kehään. Hän antaa meille koetuksen, koska hän näkee, että olemme vahvoja, pystymme venymään, kasvamme paineen alla.

Hän on kuin sillanrakentaja, joka koeponnistaa uuden riippusiltansa. Hän haluaa virittää uskomme sellaiseen harmoniaan kanssaan, että pienet tuulet eivät sitä heittele. Tosipaikan tullen saamme osaksemme luottamusta ylhäältä. Jumala tietää: tämä poika kestää kyllä tai tämä tytär on tarpeeksi sitkeä.

Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Room.5:3-4.