RSS

Arkistot kuukauden mukaan: Toukokuu 2021

Taivaan portilla

Kun tietää kulkevansa elämänsä loppusuoraa ja lähestyvänsä kuolemaa – vaikka en juuri tässä kuussa kuolisi, enkä tänä vuonnakaan – niin aika ajoin hiipii mieleen pelko. En pelkää kuolemaa muuten kuin siksi, että se on astumista tuntemattomaan. Yritän rauhoittaa mieleni ajattelemalla, että kaikkihan me kuolemme eikä kuoleminen ole mikään taito – se vaan tapahtuu.

Kun olin sairaalassa toipumassa sydänleikkauksesta, vaimoni kysyi heti leikkauksen jälkeen vointiani ja lääkärin arviota siitä, toipuisinko hyvin ja mikä olisi ennuste. Lääkäri ei antanut varmaa ennustetta, vaan antoi ymmärtää, että toipumiseni olisi ”korkeemmas käres”. Vaimoni käydessä teholla minua katsomassa, olin aivan pökerryksissä enkä reagoinut vaimoni läsnäoloon mitenkään. Minulle itselleni ei jäänyt mitään mielikuvaa vaimoni käynnistä.

Sen sijaan muistan unen, jonka näin eräänä levottomana yönä. Minut oli pitänyt sitoa sänkyyni, etten repisi irti kanyyleita ja johtoja. Yritin jopa nousta sängystäni pois laitojen yli kiipeämällä. Olin ehkä saanut troppeja lisää, sillä näkemäni uni oli melko rauhallinen. Olin siinä unessani kirkon eteisessä. Kipulääkkeitten sumentamat aivoni kuulivat teho-osaston ääniä, kun potilaiden valvontalaitteet piippasivat tuon tuosta. Luulin, että kirkkosalissa viriteltiin urkuja ja jumalanpalvelus alkaisi kohta. Urkujen takana oli eräs sukulaiseni, nimeltä Saija (nimi muutettu). Siitä minulla oli unenomainen varmuus. Halusin kovasti päästä sisälle kirkkoon ja jostain kumman syystä tiesin, mitä virttä siellä laulettaisiin ensimmäisenä. Minä virittäydyin mielessäni laulamaan sen ensimmäistä säkeistöä: ”On riemu, kun saan tulla, sun, Herra, temppeliis” (Virsi 195). Aina vaan Saija jatkoi urkujensa kokeilua, mutta jumalanpalvelus ei päässyt käyntiin.

Jossain vaiheessa pääsin mukamas tutkimaan kirkon ympäristöä. Kauniit viljavat vainiot ympäröivät kirkkoa ja minä ihastuin tuohon suomalaiseen maaseutuun niin että ajattelin meneväni käymään Saijan luona joskus.

Niin, unet kertovat toisinaan paljon, niitä pitää vain ymmärtää. Päästyäni sairaalasta ajattelin, että Saija oli varmaankin rukoillut toipumistani ja siksi näin hänestä unta. Uni oli sijoitettu kirkkoon, koska hän oli niin kirkollinen uskova. Minun pitäisi ehkä arvostaa häntä ja luterilaista kirkkoa enemmän. Ja tosiaankin mennä käymään.

En ole jaksanut käydä sukuloimassa ja unen selityskin on alkanut näyttää vähän erilaiselta. Uskon, että kävin todellakin kuoleman porteilla, siis taivaan portilla. Uskovaisen kuolema on uneni mukaan kuin astumista sisään kirkkosaliin keskelle jumalanpalvelusta, jossa urut pauhaavat. Siinä todellakin sielu ylistää ”On riemu, kun saan tulla, sun, Herra, temppeliis, sun porteistasi käydä, sisälle pyhyyksiis”. – Niinpä kuolemaan liittynyt tuntemattoman pelko on lievittynyt.

En ole suunnitellut hautajaisiani muuten kuin siinä suhteessa, että olen antanut ohjeet haudata minut perinteisellä arkkuhautauksella, sillä tuhkausta pidän ruumiin häpäisynä. Minulle on siis tärkeää hautauksen tekninen puoli. En niinkään välitä hautaan siunaamisesta, siinä suhteessa omaiset saavat vapaat kädet. Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, sukulaiseni Saija kutsutaan huolehtimaan musiikista. Its en haluaisi ketään vaivata, mutta yritän olla sekaantumatta asiaan. Vainajana se onnistuukin varsin hyvin (jos en sekaannu etukäteen)…

Joten oli hyvä, ettei jumalanpalvelus silloin teholla alkanutkaan, sillä hautajaisia siinä olisi vietetty – omiani. Sain elämälleni jatkoajan, josta olen nyt käyttänyt jo kuutisen vuotta. On lohdullista tietää, että kun tämä elämä päättyy, se jatkuu riemujuhlan merkeissä. Juhlinnan jälkeen saan katsella viljavia vainioita – vau, se kuulostaa jo liian täydelliseltä…

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Taivaan portilla

Kirjoittanut : 31.5.2021 Kategoria/t: Profetia, Rohkaisu

 

Vaikka saviastiamme murtuukin

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. 2.Kor.4:7.

Paavali oli oikeutettu puhumaan ”valtavasta voimasta”, sillä hänen kauttaan tapahtui paljon yliluonnollisia asioita. Minä en ole koskaan ollut mikään ihmeidentekijä ja siksi ymmärrän paremmin tuon toisen puolen: olemme saviastioita, vieläpä rikottuja sellaisia. Koko tämä blogi, johon on kertynyt 870 ’sirua’ sielunelämäni saviastiasta, on koostunut sirpaleista, pienistä fragmenteista elettyä elämää, ajatuksen poikasista jotka eivät oikein ole yltäneet miksikään kaiken kattavaksi teologiaksi tai maailmanselitykseksi, mutta joiden keskeltä toivoakseni Jumalan valokin aina välillä pilkistää. Sehän onkin kaikessa tärkeintä: Kristuksen kirkkaus maailman yössä. Gideonin sotilaat jo muinoin käyttivät samaa menetelmää, tehostivatpa vaikutusta vielä torviin puhaltamalla. Ehkä minäkin jotain herättäviä töräyksiä olen saanut aikaan?

Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. 2.Kor.4:8-9.

Kun elämme uskossa, emme voi välttää ahdinkoja, mutta usko myös kantaa niiden läpi. Usko ei vie meitä umpikujaan, sillä tiedämme, että tie on avattu ja kukaan ei voi sulkea meiltä pelastuksen tietä. Jaksamme aina toivoa ja se toivo on ankkuri, joka kiinnittää meidät Jumalan valtakunnan pysyvyyteen. Jos kohtaammekin vainoa maailman taholta, tiedämme ettei Herra meitä hylkää. Hän näkee kaiken ihmisten julmuuden ja tietää tuskan, joka meitä painaa. Hän kulkee aina rinnallamme, sillä hän itse kulki ristin tien alusta loppuun. Jos meidät kampitetaan, lyödään maahan ja painetaan alas, peräti häpäistään, tiedämme että Jumala on uskollinen ja korjaa meidät talteen. Paavali todisti: Herra pelastaa vastedeskin minut kaikesta pahasta ja vie minut turvaan taivaalliseen valtakuntaansa. 2.Tim.4:18.

Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. 1.Kor.4:12-13. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 2.Kor.4:10. 

Mahtavaa – saamme olla Kristuksen todistajia. Osallisia kärsimyksistä, mutta tuomassa samalla esiin taivaallista elämää. Saamme osaksemme syytöksiä ja häpeää, sillä niiden kautta Jeesuskin kulki. Säilytämme kaiken keskellä uskon, toivon ja rakkaudenkin. Välillä saamme olla sylkykuppina ja tunkiona, koko maailman kaatopaikkana (1.Kor.4:13). Mutta Jeesuksen usko on sitkeää, kestävää ja lujaa tekoa – myös meissä.

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. 2.Kor.4:16-17.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Vaikka saviastiamme murtuukin

Kirjoittanut : 29.5.2021 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Nyrkin ja Herran välissä

Ihminen tuo mukanaan – sekä hyvässä että pahassa – oman inhimillisyytensä kaikkeen mihin osallistuu. Niinpä esimerkiksi seurakunnan hallinto on kautta aikain ollut täynnä ihmislähtöistä ajattelua ja ihmisten keksimiä käytäntöjä. Ne tietysti vaihtelevat eri kirkkokunnissa.

Kristus halusi, että hänen seurakuntansa ei rakentelisi mitään hallinnollisia portaita, vaan olisi mahdollisimman yksitasoinen. Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Matt.23:8. Apostolit loivat hallintojärjestelmän, johon kuului vanhimmisto ja diakonit. Vanhimmat hoitivat seurakunnan taloutta ja osallistuivat sanan opettamiseen ja seurakuntalaisten paimentamiseen, diakonit taas huolehtivat köyhistä. Diakoneissakin oli sananjulistajia, kuten Filippos. Hengen palveluvirat – apostoli, profeetta, evankelista, opettaja, paimen – olivat siis erikseen ja hallinnolliset virat erikseen. Hallinnollisia tehtäviä ei järjestetty hengellisten virkojen tai pomo-alainen -periaatteen mukaan. Kukaan ei ollut toisten ala- tai yläpuolella. Edes apostolit eivät olleet muiden yläpuolella. Johtajuus, josta kuitenkin selkeästi puhuttiin, oli siis osaamista ja pätevyyttä, armoitusta ja voitelua – ei mitään aseman suomaa arvovaltaa.

Näin ainakin teoriassa, mutta elämä tahtoo sotkea tällaiset selkeät kuviot ja ihminen sotkee ne ihan tahallaan, sillä luonnollinen ihminen on täynnä sitä kuulua ’sikaenergiaa’. Milloin mikin vallanhalu on päällimmäisenä, milloin taas jokin hyötymistarkoitus, jokin itsekäs vaikutin.

Olinpa minäkin kerran vahingossa joutunut lähetystoimikuntaan. En sinne pyrkinyt, mutta kun kerran valittiin, niin osallistuin. Luulin, että se on elin, joka tekee demokraattisia päätöksiä seurakunnan lähetystyöstä. Olinpa minä sinisilmäinen. Kävi ilmi, että päätöksenteko oli lähinnä voimakastahtoisten ihmisten esiintymistä hyökkäävästi niiden näkökohtien puolesta, jotka olivat heille mieleen. Luonne ja rohkea esiintyminen ratkaisi. Tarpeen vaatiessa äänen korottaminen ja nyrkin lyöminen pöytään olisi tässä vaikuttamisessa tehokasta. Kukaan hiljainen ei saanut ääntään kuuluviin. Vaikka seurakunnan johtajana pidetty henkilö oli kokouksessa mukana, ei toimikunta perustanut päätöksentekoaan demokratiaan, jossa kaikilla olisi yksi ääni. Huomasin kuuluvani ’äänettömiin yhtiömiehiin’ ja samalla huomasin, että olin ihan väärässä paikassa väärään aikaan. Kun erosin toimikunnasta, sitä pidettiin provokatiivisena, mutta itse en tarkoittanut sillä mitään sellaista.

No, miksi olisi päätöksenteon pitänyt olla demokraattista? Eihän Raamatussa ole sellaista esimerkkiä. Mutta miksi ylipäätään oli olemassa lähetystoimikunta ja vanhimmisto erikseen? Eikö olisi toimittu enemmän Raamatun mallin mukaan, jos vanhimmistossa olisi ollut mukana lähetystyön ystäviä? – Minusta tuntuu oudolta, että näin alkeellisia asioita ei ole osattu ratkaista oikealla tavalla.

Jos olen seurakunnan hallinnosta jotakin oppinut, niin ainoastaan tämän: keep it simple. Jos on jokin ongelma, täytyy kääntyä ainoan ’esimiehen’ puoleen – Kristuksen. Jokainen asia pitää siis rukoilla niin hyvin, että siihen saadaan Herran kanta. Päätöksenteossa ei saisi olla tilaa millekään painostukselle ja nyrkin pöytään lyömiselle.

En ole mitenkään vaivautunut siitä, että olen pääosan elämästäni saanut ilon olla seurakunnan hallinnon ulkopuolinen henkilö. Olen oikein tyytyväinen tähän rooliini enkä halua sitä kuuluisaa pitkää keppiäkään käteeni… Mutta jos joku on vastuuta kantamassa, niin sellaiselle kuuluu tänään rohkaisu ja kehotus:

Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut, älkää pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, älkää myöskään alhaisesta voitonhimosta, vaan sydämenne halusta. Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana. Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu. 1.Piet.5:2-4.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Nyrkin ja Herran välissä

Kirjoittanut : 27.5.2021 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Tinkimätön oikeuden jakaja

”Kauneus on katsojan silmässä” sanotaan ja se on varsin usein tottakin. On tavallista, että näemme maailman sellaisena kuin haluamme sen nähdä. Näemme kauneutta tai rumuutta, näemme hyvyyttä tai pahuutta, mutta se ei välttämättä ole todellista. Emme näe asioita objektiivisesti, vaan subjektiivisesti. Jeesus opetti aikalaisiaan ja meitäkin ”tapahtukoon sinulle niin kuin uskot” (Matt.9:29). Siksi on tärkeää oppia erottamaan subjektiiviset ”musta tuntuu” -mielipiteet ja objektiiviset tosiasiat toisistaan. Joskus on hyvä oppia katsomaan asioita uskon silmin – ohi todellisuuden – ja näkemään, mitä Jumala voi ja kuinka olosuhde voi kääntyä hetkessä toiseksi, jos Jumala sen voimallaan vaikuttaa.

Niinpä tämän päivän profetia kertoo sinulle, että Jumalan suunnitelma näyttää kovin erilaiselta kuin ihmisten käsitys tulevaisuudestasi. Sinun lähelläsi on ihmisiä, jotka demonisoivat sinua. He arvelevat koko ajan – jopa ääneen ja sinun läsnä ollessasi – että sinulla oli jokin paha tarkoitus, kun teit sitä tai tätä. Heidän mielestään sinun motiivisi olivat vähintäänkin itsekkäät, jopa pahat. Niinpä he ovat ottaneet tavaksi leimata sinut jollakin huonolla leimalla ja syyttää sinua aina. Jos heiltä kysytään, sinä olet vähän joka asiaan syyllinen. Näin he sanovat, koska olet paha ihminen.

Heille ei riitä tämän päivän puiminen, vaan heidän täytyy jatkuvasti penkoa menneisyyden tunkiota voidakseen löytää jotakin mädäntynyttä ja haisevaa sinun elämästäsi. He löytävät vaikka luurankoja kaapistasi, jos haluavat – ja hehän haluavat. He kehtaavat luulla sinusta mitä vaan. Heiltä et saa armoa, et pyytämällä etkä olemalla vaiti. Sinä olet syvästi tietoinen Jumalan sanan ohjeesta:

Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan. Luuk.6:37-38.

Niinpä sinä et ole juuri puolustautunut, vaan olet jättänyt asiasi Jumalan hoidettavaksi. Siinä olet tehnyt oikein. Aikanaan Jumala toimittaa sinulle oikeuden, näyttää sinun syyttömyytesi toteen ja hiljentää sinun syyttäjäsi. Jumalaan voit luottaa, hän on uskollinen. Jesaja jo tuhansia vuosia sitten tiesi: Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden. Jes.42:3.

Sinun ei ole syytä masentua, vaan uskossa kiittää Jumalaa. Jos he halveksivat ja karttavat sinua, jos he pilkaten nauravatkin, sinä saat lujasti luottaa Vapahtajaasi:

Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille. Luuk.6:22-23.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Tinkimätön oikeuden jakaja

Kirjoittanut : 25.5.2021 Kategoria/t: Profetia, Rohkaisu

 

Siunattua helluntaita kaikille

Tiesitkö, että helluntai-sana on peräisin muinaisruotsin kielestä, jonka juhlapyhän nimityksenä ollut ”hell onsdag” periytyi suomen kieleen muodossa ’helluntai’? Mitä pakanallisen ajan pyhä keskiviikko on mahtanut edustaa, sitä en tiedä. Luulen, että käsite ”pyhä” oli joka tapauksessa heille jotain muuta kuin meille kristityille.

Kristillinen seurakunnan aika alkoi varsinaisesti ensimmäisestä helluntaista, koskapa Kristus oli kuolleista nousemisensa jälkeen lähettänyt Pyhän Henkensä maan päälle. Kymmenkunta päivää maan päällä elettiin niin että Jumala ei ollut läsnä opetuslasten keskellä. Juuri tuohon ajanjaksoon sisältyy erikoinen näytelmä, kun Juudaksen tilalle valittiin apostolia. Uskovien keskellä vallitsi jonkinlainen hämmennys ja jostain syntyi tarve täydentää apostolien joukkoa arpomalla. Luulen (tästä ei olla laajalti yhtä mieltä), että Paavali viittasi tähän arpomiseen, kun hän antoi kitkerän mielipiteensä ”ihmisten arpapelistä” (Ef.4:14 KR38). Ja totta – Paavali näyttää olleen Jumalan valinta. Arpomiseen turvautuminen taas viittaa ylipapin rintakilpeen, jonka sisällä pidettiin arpomisvälineitä. Juutalaisina miehinä opetuslapset ottivat siis mallia omasta uskonnostaan, mutta pieni maltti olisi ollut paikallaan.

Pyhä Henki oli tulossa ja hän toisi mukanaan taitoja ja kykyjä – hengen lahjoja – jotka korvaisivat vanhan liiton menetelmiä. Pyhä Henki toi muun muassa tiedon sanat ja profetiat. Näin Jumalan neuvo annettiin seurakunnalle sanallisessa muodossa. Urim ja tummim joutivat uskontojen museoon.

Paljonhan tätä arpomista edelleenkin käytetään, viittaan vaikka mannalappuihin. Ja kukapa ei olisi harrastanut peukalopaikkoja Jumalan mielipiteen etsinnässä! Kyllä Jumala joskus puhuu mannalapun kautta tai peukalopaikan kautta tai vaikkapa tämän blogin kautta, kun lukija valitsee linkin ’satunnainen eSiru’. Tiedämme, että etsivä löytää – etsikäämme siis Jumalan vastauksia.

Kuinka arvokasta onkaan, kun saamme kuulla profetian sanan tai tiedon sanoja. Kuinka arvokasta viisautta voikaan Pyhä Henki välittää meille. Hän puhuu toisinaan vierailla kielillä ja tarvitsemme tulkintaa. Usein hän puhuu äidinkieltämme, välillä hän puhuu usein hyvin selkokielisiä sanoja. Joskus hän puhuu arvoituksellisia sanoja, mutta hän on aina valmiina opastamaan täyteen selvyyteen, kun sitä pyydämme. Joskus hän näyttää kuvia, unikuvia tai muita visuaalisia esityksiä.

Pyytäkäämme Pyhän Hengen kautta silmävoidetta nähdä. Ennen kaikkea tarvitsemme kuulevat korvat. Häneltä saamme viisauden ja ilmestyksen hengen Kristuksen tuntemisessa, Jumalan suunnitelman ymmärtämisessä.

Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät. Luuk.11:13.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Siunattua helluntaita kaikille

Kirjoittanut : 23.5.2021 Kategoria/t: Rohkaisu