RSS

Päivittäiset arkistot: 3.10.2021

Älä hätäile

Mutta kohta he taas unohtivat hänen tekonsa, eivät odottaneet hänen neuvojaan. Ps.106:13.

NIV sanoo jälkiosan vähän eri sanoin: ”Eivät odottaneet hänen suunnitelmansa toteutumista”. Jumalan odottaminen onkin yksi hengellisen kasvun haasteista. On ihmiselle vaikea tehtävä tietää, onko Jumala nyt liikkeellä, haluaako hän samaa kuin minä, tämäkö on Jumalan suunnitelma. Nytkö on aika?

Olinpa minäkin mukana eräässä vasta perustetussa yhdistyksessä, joka haki toiminnalleen keräyslupaa. Keräysluvan saamisessa on tietyt ehdot. Toimintaa pitää käynnistää vähitellen ja kärsivällisesti, sillä uusi yhdistys ei saa heti keräyslupaa. Siinä on vähän raviradan meininkiä: laukalle ei saa rahan pyytämistä päästää. Pitää hillitä menohaluja.

No, huonostihan siinä kävi. Porukassa oli hätähousu, joka toimi itsenäisesti ja lähti muilta kysymättä kerjäämään yhdistykselle rahaa. Koko hallitus meni vaihtoon.

Muistamme Aabrahamin, joka myös päätti auttaa Jumalaa, koska Jumala oli liian hidas. Koska lasta ei kuulunut, Aabraham päätti tehdä oman ratkaisun (1.Moos.16:1-3). Tosin hätähousu siinä tapauksessa oli hänen vaimonsa, mutta Aabraham antoi vaimonsa paniikin tarttua ja turvautui hätäratkaisuun.

Ei olisi pitänyt. Mutta saatamme itse joutua niin kovaan koetukseen, että emme kestä. Onko sinulla ollut elämässäsi paineita keksiä ratkaisuja tilanteisiin, jossa ovi ei aukea, rahaa ei löydy, lasta ei kuulu, sairaus ei hellitä, näky ei toteudu? Lohdutukseksi voin sanoa, että kaikki joudumme näihin ongelmiin ja enimmäkseen myös töpeksimme niissä.

Jumala opettaa meitä olemaan kärsivällisiä ja odottamaan. Hän opettaa meitä menemään ravia, ei laukkaamaan. Hän testaa aina, luotammeko häneen ja etenemmekö hänen tahtiinsa. Jumalan kalenteri – hanki sellainen ja vilkuile sitä joka päivä. Oma aikataulu – kirjoita siihen ”ei voimassa”.

On hyvä oppia, että Jumala ei tarvitse meidän apuamme, ei mitään kikkakolmosia, ei mitään väkisin rynnimistä. Hän kaipaa meiltä luottamusta, rauhallista uskoa hänen suunnitelmaansa, lapsenomaista levollisuutta kaikessa odottamisessa. Suokoon Pyhä Henki sinulle sellaisen sisäisen rauhan ja luottamuksen Kristukseen tänään!

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Älä hätäile

Kirjoittanut : 3.10.2021 Kategoria/t: Rohkaisu