Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2022

Lyötyjäkin lyö petturin kieli, turmiota levittää lipevä suu. Sananl.26:28.

Vanhempi käännös sanoo: ”Valheellinen kieli vihaa omia ruhjomiansa, ja liukas suu saa turmiota aikaan.” Tämän mietelauseen merkitystä joutuu pohtimaan ihan tosissaan eikä se sittenkaan helposti avaudu. Miettiessäni sitä aloin muistella William Uotista. Uotinen oli helluntaisaarnaaja, jolla oli runsaasti kuulijoita. Kuulijakuntaan sisältyi lukuisa määrä luterilaisia. Uotinen muutti rapakon taa ja kävi siellä raamattukoulua. Hän valmistui luterilaiseksi papiksi. Kun hän palasi Suomeen, helluntaiherätys sulki häneltä ovensa. Minä tapasin hänet Kansan Raamattuseuran tiloissa Vivamossa, kun Uotinen käväisi katsomassa, miten atk-osastolla pärjättiin. Uotinen oli KRS:n palveluksessa siihen aikaan ja minä olin uhkarohkeana helluntailaisena siellä myös.

Uotinen oli silloin jo vanha mies ja hän kuolikin sitten varsin pian. Olin mukana hänen siunaustilaisuudessaan, jossa helluntaiherätyksen nokkamiehiin kuulunut Unto Kunnas piti muistopuhetta. Kunnaksen puhe oli sellaista lipevää sanailua, jossa lähinnä helluntaiherätyksen historiaa kunnioitettiin. Totuus taipui kuin pajunvitsa hänen käsissään. Helluntailaiset silti tuskin ovat totuuden kaunistelussa sen pahempia kuin muutkaan. Ja olihan Kunnaksen läsnäolo sinänsä kunnioitettava asia.

Raamatussakin on esimerkkejä tästä lipevästä puhetyylistä. Roomalainen sadanpäämies otti kiinni Paavalin, koska tämä oli hänen silmissään ”egyptiläinen murhamies, joka nousi kapinaan” (Ap.t.21:38). Vähän myöhemmin sadanpäämies kuvailee pidätystä näin:

Tämän miehen ottivat juutalaiset kiinni ja olivat tappaa hänet. Minä kuitenkin menin sotilaineni paikalle ja pelastin hänet, kun sain tietää, että hän on Rooman kansalainen. Ap.t.23:27.

Kukapa ei osaisi tätä sanoilla kaunistelua, kun on omista motiiveista kysymys. Osaan kyllä sopivassa määrässä sellaista itsekin, kun tarve vaatii. Mutta ei se kaunista ole ja joskus siitä jää kiinni. Jumala näkee aina kaiken lipevyyden taakse.

Ikävämpää on, jos tosiaan valheiden levittäjä vihaa ruhjomiansa ja on leppymätön. Silti esittää kunnon ihmistä ja esiintyy hurskaana. Aina ei ole helppo nähdä teeskentelyn läpi. Joskus se vaatii henkien erottamisen armolahjan – profeetallista näkökykyä.

Siksi on tärkeää kannustaa profeettoja, arvostaa hengen sanomia, käyttää kaikkia armolahjoja ja pyrkiä siihen, että Pyhän Hengen kaste on uskoon tulleiden ulottuvilla. Emmehän halua, että jotkut manipuloivat tyypit pyörittävät meidät pikkusormensa ympärille ja lipevät valheen henget syöttävät meille salaliittoteorioita ym. roskaa. Pyritään siihen, mistä Paavali puhuu korinttilaisten kohdalla:

Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin, ja teillä on armolahjojen koko rikkaus odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. 1.Kor.1:6-7.

Nuo toiset taas julistavat Kristusta juonittelunhalusta, epäpuhtain mielin, ja uskovat näin tuottavansa minulle murhetta täällä vankeudessani. Mutta ei sillä väliä! Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain kaikin tavoin julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei. Fil.1:17-18.

Paavali oli huolissaan muiden sananjulistajien motiiveista ja siihen huoleen on tietysti aihetta nykyäänkin. Mutta mielessäni on tällä kertaa erilaiset saarnatyylit tai paremminkin se, minkälaiseen uskon sisältöön julistajat keskittyvät.

Helluntaiherätyksessä totuin kuuntelemaan raamattutunteja, joiden sisältö oli hyvin tietokeskeistä. Tavallaan pyöriteltiin uskonoppia koko ajan. Tämä tietopohjainen uskon puiminen taitaa olla vallalla edelleen monilla tahoilla, vaikka olisi jo aika monipuolistua. Jos usko on lojaaliutta Kristukselle ja valmiutta toteuttaa elämässään hänen suunnitelmaansa, tarvitaan toki koko ihminen peliin. Tapana on sanoa, että tarvitaan sydän mukaan, pelkkä järki ei riitä. Tarvitaan siis tunteet, mutta tarvitaan myös tahto. On vaikea sanoa, onko saarnatyyli tässä tapauksessa tunnepohjaista julistusta vai onko se uskonhenkistä – miten sitä luonnehtisi? Mitään akateemista esitelmöintiä se ei ainakaan ole – eikä liioin raamattuviihdettä.

Ainakin uskaltaisin sanoa, että pitäisi ottaa mukaan ne elementit, jotka uuden liiton mukaisessa uskossa ovat tärkeitä: totuus, määrätietoisuus, vakaumuksellisuus ja profeetallisuus. Ehdottomasti tarvitaan Pyhän Hengen innoitus ja voitelu, jotta päästään hyvään tulokseen. Kun julistaja saarnaa Hengen innoituksessa, ei hän jakele pelkkää tietoa – hän jakaa Pyhän Hengen voitelussa Jumalan sanaa. Hän ei koko ajan keskity oppiin eikä vaadi lain kirjaimen noudattamista. Hän ei latele sääntöjä ja normeja ja moraalisia uhkavaatimuksia, saati korosta oman kirkkokuntansa tärkeyttä. Hän tuo esiin Jumalan evankeliumin armon hengessä. Hän keskittyy Jeesuksen persoonaan ja hänen tekemiinsä ihmeisiin. Myös hänen kärsimykseensä ja sen merkitykseen – Jumalan rakkauteen.

Julistuksen päämääränä ei ole ainoastaan syntisten pelastuminen, vaan myös uskoon tulleiden kasvaminen. Eihän kukaan ikinä toteuta omaa taivaallista kutsumustaan, jos ei ensin kasva uskossa aikuiseksi. Sitä varten kunnollisen opetuksen jakaminen on seurakunnassa tärkeää, kunhan opetus ei keskity vain tiedolliseen sisältöön. Uskonnon opetuksesta koulussa jäi minulle hauska muisto, kun meiltä tentattiin Paavalin lähetysmatkoja. Melkein piti osata kartalta näyttää, missä Paavali kulki milloinkin. Hauska muisto siksi, että se kuvaa niin hyvin ihmisjärjen eksymistä epäolennaisiin asioihin. Paavalin matkoillaan pitämät saarnat ovat tuhat kertaa olennaisempia kuin hänen matkareittinsä.

Rohkaisen siis itse kutakin etsimään julistusta, joka huomioi koko ihmisen, koko hengellisen elämän laidasta laitaan ja valmistaa kuulijaa hengelliseen kasvuun, jotta hän voi olla valmis siihen elämäntyöhön ja kutsumukseen, jonka jokainen on Jumalalta saanut. Siihen olen omalla vaatimattomalla tavallani pyrkinyt, vaikka myönnän, että en ole (karismaattisuudestani huolimatta) kauhean karismaattinen henkilö enkä osaa tartuttaa innostustani muihin niin kuin haluaisin. Lainaanpa vaihteeksi apostoli Johannesta:

Pysyköön siis teissä se, minkä jo alussa olette kuulleet. Jos se, minkä olette kuulleet alusta asti, pysyy teissä, tekin pysytte Pojassa ja Isässä. 1.Joh.2:24.

”Lähtekää täältä. Menkää temppeliin ja julistakaa kansalle kaikki tämän uuden elämän sanat.” Ap.t.5:20.

Jos janoamme kuulla uuden elämän sanoja, meidän täytyy kääntyä Jumalan puoleen ja kuunnella, mitä Jumalan Poika puhuu. Erilaisia tarinoita on maailma pullollaan. Tarinat voivat olla kiinnostavia, ne voivat välittää tunnelmia ja tietoakin, jopa opetusta, mutta elämän voima on Jumalan sanassa. On tärkeää kytkeytyä tähän voimaan ja purkaa pois niitä vastuksia, jotka hyydyttävät Jumalan voimaa. Tiedäthän, mitä vastus tekee sähkölle. Epäusko on pahin vastus, joka heikentää Jumalan vaikutusta. Maailmallinen ajattelutapa, synti ja epäusko ovat yhdessä maadoitin, joka ohjaa Jumalan voiman maahan. Se ei silloin auta meitä, ei kosketa eikä tee mitään, vaan raukeaa tyhjiin. Onneksi Jeesus rukoilee puolestamme, kuten Pietarinkin puolesta:

Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Luuk.22:31-32.

Meitä jokaista koetellaan, mutta meillä jokaisella on myös mahdollisuus kytkeä itsemme uskon kautta Jumalan voimaan. Voimme kuunnella eläviä sanoja ja täyttyä Hengellä. Mooseksesta sanotaan: hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi. Ap.t.7:38. Jeesus sanoo: Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä. Joh.6:63. Pyhästä Hengestä Jeesus sanoi: Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa. Joh.16:15.

On nähtävä vaivaa, jotta voimme pitää maailman hengen loitolla ja ruokkia sisäistä maailmaamme Jumalan sanalla ja rakentavilla ajatuksilla. Jos oma uskomme pysyy elävänä, voimme sillä vahvistaa toisiakin. Paavali neuvoo meitä: Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä. Room.14:1.

Kristillinen elämäntapa vaatii meiltä määrätietoista keskittymistä. Ei mitään askeesia, mutta vakaumuksellista asennetta – muuten virta vie mukanaan. Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Room.15:1. Lähiyhteys on tärkeämpää kuin seurakuntayhteys, siis ystävyyssuhteet ja esirukoustuki niiltä rakkailta sisarilta ja veljiltä, joiden kanssa olemme läheisissä väleissä. Seurakuntayhteys voi tietenkin olla avuksi muutenkin, mutta ei seurakuntakaan auta valvomaan, jos se nukkuu seuraunta. Minä en ole ainoa, joka on joutunut ottamaan etäisyyttä seurakuntaan siksi, että se keskittyy valtataisteluihin (tai johonkin muuhun epäolennaiseen) ja rakentelemaan ukkosenjohdattimia. Minun kohdallani ei kai ollut kysymys väärästä uskosta, vaan sain aina huomata, että olin väärä henkilö siihen ja tähän. Olin väärä henkilö rukoilemaan, väärä henkilö kirjoittamaan seurakunnan lehteen, väärä henkilö tekemään Hyvä Sanoman tilauksia, väärä henkilö osallistumaan alueeni soluun, väärä henkilö ehdottamaan mitään keskustelua mistään, väärä henkilö osallistumaan seurakunnan retkellekin jne.

Olen nyt ollut yli 40 vuotta väärä henkilö osallistumaan. Olen oppinut olemaan kiitollinen tästä kaikesta, mutta olen tietysti väärä henkilö ilmaisemaan sitä ja väärä henkilö pitämään mitään blogia…

Mutta suosittelen Jeesuksen seuraamista ja hänen sanojensa kuuntelemista. Uskon niin kuin Simon Pietari: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” Joh.6:68-69.

He teroittavat kielensä kuin miekan, jännittävät nuolekseen myrkyllisen sanan, ja äkkiä he piilopaikastaan ampuvat viatonta, ampuvat, eivät pelkää. Ps.64:4-5.

Herran veli Jaakob taisi olla oikeassa, kun hän luonnehti ihmisten kielenkäyttöä näin: Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta. Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Jaak.3:6-8.

Jos kykenemme kesyttämään kielemme, olemme luultavasti aika hurskaita. Joillakin on synnyinlahjana säyseä luonne ja siitäkin on apua. Mutta jos on keskiverto tapaus, luultavasti suu suoltaa pahoja sanoja mennen tullen. Minä en ole poikkeus.

Sitä tärkeämpää on ymmärtää kehittää itseään, kasvattaa omaa luonnettaan. Voiko ihminen olla itseoppinut lopulta kuitenkaan? Pitääkö olla sosiaalinen ja antaa muiden hioa särmiä? Vastaisin tähän heti, että tiedän hyvän tavan kasvaa: – Pitää vain kuunnella, mitä Jumala puhuu. Raamattu käteen ja oppimaan! Jos ei sana saa meissä sijaa eikä uskossa sulaudu meihin, jos arvot eivät ole kohdallaan ja elämässä tavoitteet oikeanlaiset, tuskin edistymme.

Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki. 2.Kor.3:18.

Mitä enemmän opimme kielemme kesyttämistä, sitä myönteisemmin puhumme. Annamme rohkaisevaa palautetta, kannustamme eteenpäin, jaamme lohdutusta, valamme uskoa. Sitä vähemmän kiistelemme turhanpäiväisistä asioista, sitä vähemmän änkyröimme. Annamme toisille hyviä vaikutteita, kun tuomme esiin kiitollisuutta, luottamusta, valoisaa mieltä ja uskon näköaloja. Tässä harjaantuminen merkitsee hengellistä kasvua ja se on sitä, vaikka välillä tulisi takaiskujakin.

En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Fil.3:12.