eSiru

Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Luuk.15:20.

Huomaamme tässä tuhlaajapojan kotiinpaluussa sen hämmästyttävän tosiseikan, että isänsä ei sanonut moitteen sanaa. Hän ei edes vihjannut mitään siihen suuntaan, että poika olisi elänyt tyhmästi tai että hän oli itse ajanut itsensä huonoon jamaan tai saattanut elämänsä hunningolle. Hän ilmaisi vain iloa ja rakkautta.

Helluntailaisena sain opetella kertomaan uskoontulostani tietyllä kaavalla. Siihen kuului entisen elämän kauhistelu, jopa piti vähän suurennella ja samalla paisutella taakse jäänyttä syntistä elämääni. Tässä narratiivissa rakennettiin siis mahdollisimman tummaa taustaa ja hehkutettiin suurta iloa, joka seurasi kääntymisestä. Sitten tämä suuri ilo piti esittää niin loputtomana, että koko elämä oli nyt pelkkää juhlaa ja ruusuilla tanssimista.

Kyllähän se tavallaan tottakin oli, mutta en koskaan oikein jaksanut muistella entistä elämääni ja käännellä puukkoa haavassa, joka oli yhä kipeä. Veljet (ja sisaret) seurakunnassa pitivät huolen, että se entinen elämä ei jäänyt unholaan, vaan sitä piti jatkuvasti nostaa esiin, jotta jotenkin kesken jäänyt parannus olisi pakko viedä loppuun ja jotta olisin saanut aiheen julkisesti nöyrtyä. Olin kai jotenkin liian yksityisesti tehnyt parannusta. Vasta jälkeenpäin olen tullut oivaltamaan, että sehän oli tyypillinen vanhemman veljen reaktio. Jokin kateuden tapainen lietsoi ajatusta, että eihän tässä nyt mitään juhlia kannata pitää ennen kuin tuhlaajapojan historia on pöyhitty perin pohjin ja tehty selväksi, miten tyhmästi hän on elänyt ja miten hän ei ansaitse kerta kaikkiaan yhtään mitään palkintoa, vaan pikemmin raippoja, sanktioita, sakkoja, arestia ja häpeän – loputtoman tahran maineeseensa. Niinpä seurakunnan johtajat päättivät olla kastamatta minua. Jumala teki vastavedon: hän kastoi minut Pyhällä Hengellä!

Se oli kaikki linjassa tuhlaajapojan tarinan kanssa. Isä otti syliinsä kaikella rakkaudella, veli esitti vastalauseensa ja valituksensa. Minun tapauksessani vasta pitkin hampain annettiin seurakunnan jäsenyys. Tapaukseni jäi kuitenkin kaivelemaan ylipappeja ja olin koko yhdeksän vuotta, mitä helluntailaisuuteni kesti, eräänlaisessa karanteenissa. Tuhlaajapojan veljen asennetta taitaa olla mahdoton muuksi muuttaa.

Jos sinä olet joutunut kärsimään mitään vastaavaa, haluan kohdistaa huomiosi isän reaktioon – ei tosiaankaan mitään moitetta, ei syyttämistä, ei vanhojen muistelua. Vain iloa ja hellyyttä, juhlaa vasikanpaistein, lauluin ja soitoin. Puhtaat vaatteet päälle ja sormukset sormeen. Sitä on evankeliumi. Ei siinä ole epäröintiä, ei siinä ole varaumia, ei siinä kysellä onko usko aitoa. Armo on isän puolelta aitoa ja tulee täydestä sydämestä. Ja ilo pulppuaa.

Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen. Luuk.15:10.

Mutta nöyrät perivät maan, he saavat osakseen onnen ja rauhan. Ps.37:11.

Jeesus siteerasi tätä psalmia, kun hän totesi: Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Matt.5.5 KR38. Englannin kielessä käytetään tässä yleisesti sanaa ’meek’, joka tarkoittaa: nöyrä, alistuva, lauhkea, lempeä, hiljainen. KR92 käyttää sanaa ’kärsivällinen’, joka tarkoittanee lähinnä samaa kuin ’pidättyvä’.

Raamattu siis kuvaa tässä ihmisluonnetta, jonka kaikki tunnemme. Jos emme satu tykkäämään tämän tyypin henkilöstä, voimme sanoa häntä hiirulaiseksi tai nynnyksi, nössöksi tai nahjukseksi. Jeesus kuitenkin antoi kehut ja verratessaan uskovia lampaisiin, hän oikeastaan luonnehti seuraajiaan juuri tämän tyypin ihmisiksi.

Pietari oli kuitenkin Mestarille hyvin rakas ihmistyyppi ja kuten tiedämme, Pietari oli impulsiivinen, helposti innostuva toiminnan mies. Hän ei ollut erityisemmin sisäänpäin kääntynyt, kuten monet lammasluonteet, vaan ulospäin suuntautunut, sosiaalinen ja äänekäs kaveri. Pietarin luonne oli tyypillisempi miehille, kun taas Raamatun naiset olivat hiljaisempia luonteita. Varmasti ero johtui osittain kulttuurista.

Millainen luonne sinulla on? Luonteet ovat erilaisia, eivät eriarvoisia. Olet Jumalalle arvokas ja rakas, vaikka olisit nössö – hiljainen ja lauhkea. Olet arvokas, jos olet räiskyvä ja riuskaotteinen meluaja. Mutta Kristuksen sinulle antama kutsu noudattaa todennäköisesti luonnettasi. Kuten Raamattu toteaa, hiljaiset sisäänpäin kääntyneet luonteet sopivat hyvin esimerkiksi maanviljelyyn. Kyntäminen, kylväminen ja puiminen ovat puuhia, johon ei tarvita suuria puhujanlahjoja. Muistan hyvin omasta lapsuudestani, kuinka me vuosisatoja pitkän talonpoikaisen historian kautta päädyimme tekemään töitä vaiti ja vähin puhein niin kuin se kaikki kokemus olisi kertynyt luihin ja ytimiin monien sukupolvien perimänä. Sana tai kaksi päivässä riitti hyvin…

Sitten koulusivistys ja tiedotusvälineet sotkivat pelinappuloita niin että minustakin alkoi kuoriutua esiin sanankäyttäjä. Mutta kuten huomaat, käytän suhteellisen lyhyttä muotoa – en käsitä, miten joku jaksaa saarnata tunninkin yhteen menoon! Yhteiskunnassa on meneillään murros, kun maanviljelyskulttuuri väistyy ja tilalle tulee kaupunkilainen ihmistyyppi, joka on ainakin sosiaalisempi. Tähän kehitykseen on tuonut oman lisänsä tiedotusvälineiden esiinmarssi ja sosiaalinen media. Hiljaisen ja rauhaa rakastavan ihmisen tilalla on nyt räyhäävä mielenosoittaja, joka kuuluttaa omaa uhkavaatimustaan häpeilemättä kaikille.

Meidän Jeesuksen seuraajien tulisi osata kehittää ja säilyttää uskonelämään sopiva luonne. Ei tarvitse typistää mitään erilaisuutta, ainoastaan torjua kaikenlainen räyhähenki. Voimme säilyttää keskinäisen sovun, hyväksyä toinen toisemme erilaisuuden, kunnioittaa kaikkia ja ylläpitää rauhaa:

Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Kol.3:15.

”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: ”Herra, anna minulle näköni.” Luuk.18:41.

Tämä tapaus, jossa Jeesus parantaa sokean miehen ja antaa hänelle näön, on tuttu kaikille, mutta se koskettaa meitä jokaista hyvinkin läheltä, jos vain ymmärrämme, kuinka hengellisesti sokeita saatamme olla. Pysähdyin miettimään tätä tuon jakeen kohdalla ja tulin tulokseen, että tarvitsen taivaallisen optikon palveluksia – ja kipeästi.

Hengellisesti nimittäin olemme luonnollisina ihmisinä umpisokeita, kunnes Jumalan sana alkaa tuoda valoa elämäämme. Uskoon tullut ja uudestisyntynyt ihminen on sitten jo saanut silmänsä auki, mutta näkökyky voi silti pitkään olla vajavainen. Ajattelepa vaikka omaa näköäsi ja kykyä kertoa näkemäsi perusteella jotakin sellaista, mitä kutsutaan profeetalliseksi totuudeksi tai ilmestystiedoksi. Useimmat uskovatkaan eivät näe pintaa syvemmälle. Joillakin on ns. ihmistuntemusta, mutta se lienee vielä luonnollista alkuperää. Sellaisen rinnalla on jo yliluonnollista, jos kykenee tuomaan esiin Pyhän Hengen avulla aidon profetian.

Niinpä meillä uskovilla olisi täysi syy mennä rukousalttarille ja pyytää ”Herra, anna minulle näköni!” Paavali näki tämän tärkeäksi koko seurakunnan hengellisen kasvun kannalta:

Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa. 1.Kor.14:1.

Profetoimisessahan on kysymys siitä, mitä näemme ja kuinka prosessoimme niitä mielikuvia, jotka Henki nostaa esiin. Tarvitsemme siis tarkan näkökyvyn lisäksi tietynlaista lahjakkuutta tulkita näkemäämme oikein eli tuoda esiin hyvää arvostelukykyä, henkien erottamista ja viisaita päätelmiä. Aivan kuin luonnollisessa näkemisessä on kyse aivojen tuottamasta kuvasta, kun silmät välittävät sille valoa, samoin hengellisessä näkökyvyssä on kysymys Hengen tuottamasta sisäisestä näkemyksestä, kun Jumalan sana välittää Jumalan sanan valoa.

On siis tärkeää tiedostaa, että olen sokea tai ainakin huononäköinen ja siksi voin nöyrästi pyytää Herralta näkemisen lahjaa. Jeesus teki näkevistä sokeita ja sokeista näkeviä. Kyse ei ole vain aisteista, vaan hengellisestä havainnoinnista ja synnin voittamisesta. Jeesus joutui toteamaan fariseuksista:

Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä. Joh.9:41.

Rohkaisen siis sinua menemään taivaalliselle optikolle ja silmälääkärille – se kannattaa. Vaikka olisit uskossa kasvanut, hengellisesti aikuinen, ei haittaa vaikka tarkistaisit näkösi. Aina on varaa nähdä tarkemmin, erottaa selvemmin ja kokea sama, minkä kokee, kun laittaa ensi kertaa uudet lasit päähänsä: Oho, kylläpä maailma kirkastui!

Minä julistan Herran nimeä. Ylistäkää Jumalamme kunniaa! Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea. 5.Moos.32:4-5.

Olen viime päivinä kuulostellut menestysteologian koukeroita ja yrittänyt samalla kuulla myös, mitä vastapuoli sanoo. Siitä oikeastaan syntyi otsikko tälle postaukselle, sillä niin kummallisia väitteitä tulee vastaan ja niin päin terveen opin laitoja ryskätään, ettei mitään järkeä. Jeesus Kristus kaikessa kirkkaudessaan jää näiden laitataklaajien runnomaksi mennen tullen.

Pahinta menestysteologiassa on Kristuksen halventaminen niin kuin hänen ristin työnsä olisi jokin heikkouden osoitus, peräti hengellinen kuolema. Hengellisesti risti on kaiken huipentuma, kaiken hengen elämän ydintä. Kristuksen persoonan kirkkaus tulee ilmi juuri ristin kautta, eihän mitään ylösnousemusta voinut olla ennen ristin kuolemaa. Risti on kaiken tosi elämän perustus. Eikä se ole mikään muisto, jonka voi unohtaa ja syventyä vain nauttimaan ristin työn hedelmistä. Risti kuuluu ihmisenä olemisen ja uskon peruselementteihin pysyvästi.

Niinpä menestysteologit ovat pahasti hakoteillä siinä teologiassaan, joka on heidän ajattelunsa ydintä. Ristin salaisuuden tilalla he alkavat palvoa ulkonaista loistoa, tavoitella rahaa ja maallista kunniaa, etsiä näkyvää menestystä sisäisen kustannuksella. Ajattele, että he käyttäytyvät kuin morsian, jonka sulhanen on pelastanut hengenvaarasta, mutta joka tuskin muistaa tämän sankaritekoa halutessaan vain uusia vaatteita ja koruja.

Lapsellista! Mutta yhtä lapsekasta on vastapuolen into kumota uskon sanan merkitys ja heittää lapsi pesuveden mukana menemään. Ei uskon sana, kun se oikeassa tilanteessa ja oikeaan aikaan lausutaan ’niin kuin on kirjoitettu’, ole mitään taikauskoa. Uskon sanalla tarkoitan uskon sanaa, en mitään uskon suuntausta. Ja aivan turha on mitätöidä myöskään mielikuvaharjoituksen käyttämistä hengellisenä harjoitteena. Aivoja voi käyttää monella tavalla uskon tukemiseen, vaikka usko sinänsä ei ole aivojen tuote – toimiva usko, joka tuottaa yliluonnollisia ilmiöitä, ei perustu luonnollisen järjen käyttöön. Usko syntyy hengen avulla, kun Pyhä Henki tarjoaa totuuden meille Kristuksen sanan muodossa ja auttaa meitä sanan kuulemiseen ja ymmärtämiseen. Hengellinen ymmärrys on tietoisuuden eri ulottuvuus aivan kuin kaikkeinpyhin on temppelissä eri huone.

Laidat siis ryskyy myös niiden toimesta, jotka vastustavat menestysteologiaa. Tässä vain pintaraapaisu, mutta minusta on vähän kyseenalaista syventyä koko aihepiiriin kauhean perusteellisesti, sillä jos otan yhteen tuttiritareiden kanssa, osoitan vain painivani samassa sarjassa kuin hekin. Eikä kannata lähteä mutapainiinkaan, jos haluaa pitää paitansa puhtaana.

On viisasta nousta kinastelun yläpuolelle ja sietää erilaisia korostuksia. Jos joskus tulee vastaan vähän menestysteologisia sävyjä, mitä se haittaa, jos julistus kuitenkin pohjaa sanaan. Jos taas jokin uskon kohta menee pesuveden mukana, kun niin ultrapuhtaaseen uskoon ponnistetaan, niin väliäkö sillä, voinhan noudattaa Paavalin ohjetta:

Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. 1.Tess.5:21.

Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. Pitkämielisyydessään hän jätti menneen ajan synnit rankaisematta, mutta nyt meidän aikanamme hän osoittaa vanhurskautensa: hän on itse vanhurskas ja tekee vanhurskaaksi sen, joka uskoo Jeesukseen. Room.3:25-26.

Katselin nopealla seulonnalla Raamatun sisältöä. Menetelmänä käytin yksinkertaista sanahakua (huomioiden suomen kielen taivutusmuodot). Sana ”lunastus” esiintyy noin 12 prosentissa Raamatun kirjoista. Vastaava esiintyvyys on sanalle ”sovitus” noin 20% ja sanalle ”pelastus” noin 66%. Karkeasti voidaan päätellä, että Raamattu sisältää muutakin asiaa kuin näitä evankelistan sanavarastoon kuuluvia käsitteitä. On luonnollista, että evankelinen usko korostaa Kristuksen pelastustyön merkitystä. Samaan hengenvetoon voisi sanoa, että uskoville annetun opetuksen tulisi olla monipuolisempaa. Jos väitetään, kuten olen kuullut omin korvin, että mikäli sananjulistaja ei ota esille sovituksen sanomaa, hän on kelvoton julistaja – silloin vedetään ehkä vähän mutkat suoriksi. En haluaisi ainakaan itse kaventaa Raamatun sanomaa liian kapeaksi enkä ainakaan ruoskia ihmisiä parannukseen vain siksi, että sovitus on niin keskeistä.

Sovitus, jonka Jeesus sai aikaan, antaa meille mahdollisuuden saada syntimme anteeksi. Tätäkään ei pidä liiaksi kaventaa, koska syntiäkin on niin monenlaista. On yleistä ja omakohtaista, on vakavaa ja vähemmän vakavaa, on tahallista ja tahatonta. On tuskin olemassa tekoa, jota ei saisi anteeksi, mutta jotkin teot hipovat rajaa. Tuskin on viisasta alkaa kolkutella rajoja. Entä anteeksiantaminen? Ehdoitta vai parannuksen ehdolla?

Yleisesti ajatellaan, että pitäisi voida aina antaa anteeksi kaikki ne vääryydet ja loukkaukset, joita joudumme kestämään. Mutta pitäisikö voida antaa anteeksi ilman anteeksipyyntöä? Ilman parannusta?

Jokainen voi kohdaltaan miettiä tätä, mutta itse olen sitä mieltä, että sovitus ei automaattisesti astu voimaan, vaan ihminen joko ottaa anteeksiannon vastaan tai ei ota. Yleisellä tasolla sovituksen todellisuudessa elämistä sanotaan uskoksi. Sen Paavali ilmaisi selkeästi tämän tutkistelun johtoajatuksessa: hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. 

Emmehän halua, että Jeesuksen kalliilla verellä ostettu sovitus jää meidän kohdallamme turhaksi? Emme tietenkään halua hukata näin arvokasta lahjaa, vaan tartumme siihen kaksin käsin. Sitä samaa asennetta rukoilemme sille ihmiselle, joka on loukannut meitä.

Kuinka sitten me voisimme välttää rangaistuksen, jos emme pidä arvossa sitä suurta pelastusta, jota itse Herra ensimmäisenä julisti? Hepr.2:3.

Vaikka evankelistan maailma on vähän kapea, jokaisella evankelistalla on Jumalan antama kutsumus julistaa sovitusta Jeesuksen veressä ja vetää syntisiä pelastukseen. Voimme kunnioittaa sitä työtä ja keskittyä sitten omaan kutsumukseemme, mikä se onkin. Kutsumuksemme voi olla hyvinkin erilainen kuin evankelistalla, mutta jos kutsumme on aito, emme murenna Kristuksen seurakunnan evankelista pohjaa. Seurakunta on uudestisyntyneiden yhteisö, joka lepää Kristus-kalliolla. Seurakunta on kaikessa moninaisuudessaan sovituksen tulosta, verellä lunastettuja ihmisiä, jotka ovat pelastuneet Kristuksen ristin työn ansiosta.

Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. 1.Piet.1:13.