RSS

Avainsana-arkisto: Päivän rohkaisu

Jumala teki löydön

aarreOletko sinä kokenut saaneesi elämältä huonot lähtökohdat? Monet ovat kokeneet ja kapinoivat tämän vuoksi myös Jumalaa vastaan.

Haluan rohkaista sinua, jos kuulut ontuviin, rujoihin tai ujoihin, rumiin tai vammaisiin. Hän on hyväksynyt sinut lapsekseen ja antanut henkensä asumaan tässä asunnossa, jota sinä itse pidät halpana. Hän on nähnyt sinun todellisen arvosi, sillä hän on ostanut sinut itselleen. Hinta, jonka hän on sinusta maksanut, kertoo sinun oikean arvosi. Hän on se mies, joka löysi pellosta aarteen – sinut – ja mitä hän teki?

…sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. Matt.13:44.

Älä ajattele ihmisten tavalla, ajattele Jumalan tavalla. Ihmiset voivat halveksia ja pitää arvottomana asioita ja henkilöitä, jotka ovat Jumalalle arvokkaita aarteita. Lue sanaa ja katsele itseäsi Jumalan sanan peilistä. Huomaat sanan valossa itsessäsi vikoja, mutta samalla muutut hänen kaltaisekseen, niin kuin muuttaa Herra, joka on henki (2.Kor.3:18). Ojenna olemuksesi kohti valoa, käännä kasvosi kohti aurinkoa ja ime itseesi energiaa niin kuin kasvi ottaa energiaa valosta. Siinä sinä kasvat ja kukoistat. Ajattele, kuinka rumasta toukasta tulee kaunis perhonen. Mieti, minkä armon olet saanut, kun olet saanut kutsun ylösnousemuselämään.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Jumala teki löydön

Kirjoittanut : 25.3.2017 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Avainsanat:

Pettyneenä mutta luottaen

kallionlaellaTuntuuko sinusta, että olet pettynyt ihmisiin? Olet etsinyt ihmisten rakkautta ja suosiota, mutta he ovat olleet sinua kohtaan kylmiä ja välinpitämättömiä, jopa kovia. Sinä olet antanut huomiotasi ja rakkauttasi heille, mutta he ovat kääntäneet sinulle selkänsä?

Jos etsimme rakkautta ihmisiltä, joudumme pettymään. Jos käännämme katseemme toivorikkaasti seurakuntien puoleen, sisarien ja veljien puoleen ja odotamme, että he alkaisivat osoittaa hyväksyntää ja rakkautta meille, saatamme pettyä yhä uudelleen. Sinulle voi käydä näin myös tämän blogin lukijana – sinä petyt.

Kaikissa elämän pettymyksissä sinä voit kuitenkin kääntyä Herran puoleen. Nosta katseesi Jeesukseen. Hän on sinun Vapahtajasi, sinun Lunastajasi, sinun Herrasi. Hän on ostanut sinut omakseen, hän rakastaa sinua kuolemaan asti. Hän on antanut henkensä sinun puolestasi. Viivy hänen luonaan niin kuin Laulujen laulun morsian ylkänsä luona. Hän kutsuu sinua luokseen näin:

Kyyhkyni, kallion kätkemä, vuoren seinässä lymyävä, anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä sinun äänesi on suloinen, ihanat ovat sinun kasvosi. Laul.l.2:14.

Hän rakastaa sinua todella eikä sinun tarvitse koskaan pettyä häneen, sillä hän ei ikinä hylkää sinua.

Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Jes.54:10.

Vain hän voi tyydyttää sinun rakkauden kaipuusi. Hän on tullut, että sinulla olisi elämä ja olisi yltäkyllin.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Pettyneenä mutta luottaen

Kirjoittanut : 21.3.2017 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Avainsanat:

Siunauksen välittäjäksi

enkelipilviaOnko elämäsi tilanne sellainen, että mietit, missä Jumala on? Kyselet ehkä, miksi hän sallii vihollisen hyökätä sinua ja rakkaitasi vastaan?

En tiedä vastauksia, mutta tiedän, että Jumala sallii koetuksia meidän elämäämme, jotta oppisimme luottamaan häneen. Hän voi sallia senkin, että uskon sisaret ja veljet alkavat panetella meitä ja puhua parjauksia meistä. Hän voi sallia, että he hyökkäävät avoimesti meitä vastaan keskellä kirkasta päivää, jopa seurakunnan kokoontumisissa.

On meitä tukistettu syystä tai syyttä, voi mennä aikaa, että pääsemme asioiden yli ja toivumme. Joskus saatamme huomata, että emme millään kykene antamaan anteeksi. Silloin voimme mennä Herran eteen ja rukoilla: Jeesus Kristus, sinä joka kärsit ristinkuoleman ja rukoilit pahantekijöillesi armoa, anna minulle sinun sydämesi. Haluan luopua vihasta ja rakastaa niitä, jotka minua loukkaavat. Haluan rakastaa heitä sinun antamallasi ehdottomalla rakkaudella. Anna, Jeesus, minulle sinun sydämesi, sinun rakkautesi, sinun voimasi anteeksiantoon!

Tässä parannuksessa sinä olet varmasti Jumalan huomion kohteena. Et jää häneltä piiloon. Hän kuulee sinua ja auttaa. Sinusta voi tulla siunauksen välikappale niille, jotka ovat sinua huonosti kohdelleet ja samalla saat itse siunauksen. Vihollinen on varmasti nähnyt sinussa jotakin vaarallista – jotakin, jonka Jumala on tuova esiin tulevina päivinä. Siksi hän on hyökännyt sinua vastaan. Niinpä voit jo nyt uskossa kokea, kun sinua koetellaan, syvää sydämen varmuutta siitä, että se jokin suurenmoinen asia myös tulee aikanaan esiin ja sinä saat vielä iloita ja riemuita siitä, mitä Jumala tekee sinun elämässäsi.

Se, minkä Jumala sinulle antaa, on enemmän kuin osasit toivoakaan. Mitä Hän on sinulle varallesi suunnitellut, menee yli sinun kaikkien odotustesi.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Siunauksen välittäjäksi

Kirjoittanut : 13.3.2017 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Avainsanat:

Tapahtukoon sinun tahtosi

luominenHaluan todeta painokkaasti, että kun rukousvastaus viipyy, on usein kysymyksessä vain uskon koetus. Jumala haluaa tehdä meistä täysin hänestä riippuvaisia, niin että emme luota mihinkään omaan keinoomme, kun tavoittelemme jotakin. Jumala odottaa meiltä, että tunnustamme hänelle heikkoutemme siinä asiassa, missä pyydämme apua. Senkin jälkeen voi vastaus vielä viipyä.

Joudumme jotakin asiaa pyytämään joka päivä. Näin kuluu kuukausia, ehkä vuosia ja vastausta ei vaan kuulu. Sitten saatamme väsyä ja ajatella: ei Jumala halua vastata minulle, taitaa olla turha pyytää…

Useimmiten tämä on väärä johtopäätös. Näin voimme epäonnistua Jumalan testissä, jossa hän koettelee meitä. Jos sen sijaan kestämme koetuksen, näemme aikanaan Jumalan tekevän suuria asioita. Niinpä Pyhä Henki puhuu meille tänäkin päivänä, että:

…aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta… Luuk.18:1.

Usko ei yksinkertaisesti kasva ilman koetuksia. Pietari sanoo, että:

Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. 1.Piet.1:7.

Kun pasuuna kerran soi ja me nousemme ylös, meillä saattaa olla monia rukouksia, joihin emme ehtineet elämämme aikana saada vastausta. Vastaus kuitenkin odottaa taivaassa, sillä viimeistään siellä ymmärrämme, mihin tavoitteeseen Jumalan työ meissä tähtäsi – silloinkin ja varsinkin silloin, kun hän ei näyttänyt vastaavan meille mitään.

On mahdollista, että vastauksen viipyminen teki meistä sitkeämpiä uskossa. Mahdollisesti kasvoimme huomaamaan, että emme lopultakaan tarvinneet sitä, mitä niin kovasti tavoittelimme. Taivaassa vasta voimme kunnolla oivaltaa, mikä viisaus siinä olikaan, jos kykenimme sanomaan ”Tapahtukoon sinun tahtosi!”

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Tapahtukoon sinun tahtosi

Kirjoittanut : 7.3.2017 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Avainsanat:

Hedelmälliseen elämään

lampunallaTämä on sinulle, joka olet ollut kauan uskossa – ehkä lapsesta asti.

Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. Matt.20:3.

Jos tämä edes osittain koskee sinua, mieti, pitääkö Jumalan nyt lähettää hengelliseen työhön ennen sinua niitä, jotka ovat hiljattain tulleet uskoon ja ovat vielä uskossaan pikkulapsia? He ovat nimittäin innokkaita siihen. Pitääkö sinut ohittaa?

Tiedätkö sinä, miten hapuilevia uskossaan ovat nuo, jotka heti pyrkivät opettajiksi? Jätätkö sinä noille keltanokille kaiken hengellisen työn ja sananjulistuksen, vaikka sinua on keitetty monissa liemissä ja kypsytetty koetuksissa? Sinut, jolla on pitkä kokemus uskon tiellä, vahva ja syvä hengellinen tausta – sinutko pitää ohittaa, että nuo pystymetsän ihmiset, jotka eivät kunnolla erota oikeaa ja vasenta, alkaisivat julistaa sanaa, pitää raamattu- ja rukouspiirejä, toimia hengellisinä johtajina?

Ethän anna hengellisen kokemuksesi ja kypsyytesi olla hyllyllä, kun rakennat omaa ja lastesi elämää? Miksi olisit lyhytnäköinen ja ajattelisit vain itseäsi ja omaa perhettäsi? Eivätkö sinun vanhempasi tai isovanhempasi olleet emolampaita, joka imettivät karitsoita seurakunnassa? Eikö heidän esimerkkinsä innoita sinua täydellisempään antautumiseen Herralle? Jäätkö sinä vain tv:n ääreen?

Jos olet nainen, se ei ole este tulla raamattunaiseksi, Jumalan sanan julistajaksi, väkeväksi raamatuissa. Sinua ei rajoita mikään ulkonainen asia, jos haluat olla Jumalan käytettävissä ja armon välittäjänä.

Anna se rikkaus ja hengellinen pääoma, joka sinulla on, toisten käyttöön ja seurakunnan hyväksi, niin Jumala siunaa sinuakin ylenpalttisesti. Hän virvoittaa sinun sielusi ja sinä alat kukoistaa kuin Herran puutarha. Sinä saat huomata, että Jumala voi antaa hedelmänsä sinunkin kauttasi.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Hedelmälliseen elämään

Kirjoittanut : 1.3.2017 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Avainsanat: